Blogin takana



Hei

Olen Elina, päälle kolmekymppinen vaimo, äiti ja koiranomistaja Pohjanmaalta. Matkustaminen on minulle intohimoinen harrastus ja rakastankin sitä tunnetta, kun on joku matka jota odottaa. Olen seikkailunhaluinen ja avoimin mielin matkustava, jonka määränpää on vaihtelevasti luontokohteissa, tropiikissa tai kaupunkilomilla. Saan matkoillani uutta energiaa uusien ihmisten kohtaamisista, eri kulttuurien tuomista kontrasteista, värikkäistä kohteista ja jäätelöstä.

Arvostan aitoja, rauhallisia ja usein pieniä ja vähemmän tunnettuja kohteita sekä kauniita ja karuja maisemia. Hurahdin muutamia vuosia sitten retkeilyyn, joten tänä päivänä yhdistän nämä molemmat harrastukset ja suuntaan useissa kohteissa nimenomaan luontoon ja patikoimaan. Matkakohteet ovatkin viime vuosina vaihtuneet yhä enemmän kaupunkilomista luontolomiksi. Sydän on jäänyt jo vuosia sitten Lappiin ja Norjaan, joten palaamme melkein vuosittain pohjoiseen.

Matkustan aina omatoimisesti ja useimmiten perheen kanssa, toisinaan kahdestaan kaverin kanssa, mutta pidän tänä päivänä myös yksin matkustamisesta. 4-vuotias tyttömme on perinyt matkageenini, joten olenkin saanut hänestä aivan mainiota matkaseuraa. Monissa postauksissa tuleekin väistämättä matkakohde myös lapsiperheen näkökulmasta esille, tänä päivänä perhe on kasvanut toisella lapsella. Koiramme ovat aiemmin pysytelleet matkojen aikana hoidossa ja olen vuosia haaveillut koirasta, jonka voisimme ottaa matkoille mukaan. Kesällä 2021 viimein saimme perheeseemme ihanan Eurasier koiran nimeltä Inga, joka on tarkoitus ottaa niin paljon reissuihin mukaan kuin mahdollista. Pyrkimyksenä on jatkossa lisätä maata pitkin matkustamista ja roadtripit ovatkin meidän perheen mieleen.

Perustin elinanmatkalaukussa blogin vuonna 2015 purkaakseni tänne vuodesta 2006 lähtien kirjoittamiani matkapäiväkirjoja. Blogi toimiikin omana kanavana, johon purkaa kaiken matkaenergian, jota kyllä riittää. Käytyjä maita on 45, en aktiivisesti kerää uusia maita, mutta vaihtelunhalun vuoksi haluan matkustaa aina uuteen paikkaan, kuitenkin aina sen hetkisen fiiliksen mukaan. Olen aktiivinen Instagramin matkatililläni ja blogin FB-sivuille ilmestyy tuoreimmat postaukset. Kiva jos tulet mukaan jakamaan matkainspiraatiota!



Kommentit

Suositut tekstit