Pyhä: Tunturiaavan luontopolku

Kotisohvalla kirjaan ylös Pyhän eri reittejä: Karhunjuomanlammi 10 km, Noitatunturi 12 km, Tunturiaavan luontopolku 5-7 km, Luoston vaellusluontopolku 17 km. Kaikki on rengasreittejä joita suosimme, eiköhän tässä valinnanvaraa ole ajattelen. Jätämme tällä reissulla taas koiran hoitoon, jotta pääsisimme pitkästä aikaa patikoimaan pidemmästi. Vasta perillä alan perehtymään reitteihin hieman tarkemmin: Karhunjuomanlammin reittiä ei pysty vuonna 2021 tekemään rengasreittinä, koska Pyhän kenties tunnetuin pätkä Isokuru on suljettu syksyyn asti. Joka risteyksessä on siitä muistutus, Isonkurun kautta ei pääse. Karhunjuomanlammilla pystyy käydä meno-paluu reittinä, toinen vaihtoehto on mennä maisemahissillä Pyhätunturin päälle ja sieltä laskeutua Karhunjuomanlammille. Mietimme tätä vaihtoehtoa, mutta toteamme, että menemme kiertämään koko reitin uudemmalla kerralla kun Isokuru on taas auki. Hieman epäselvää on, oliko suljettuna myös Uhriharju ja Pyhäkasteenputous vai olisiko niissä päässyt käymään Karhunjuomanlammin kautta. 

Luontokeskus Naavassa luen kirjaa, jossa kokenut vaeltaja Jouni Laaksonen toteaa Noitatunturin valloituksen turhankin vaativaksi, joten sellainen kivikkoinen reittivalinta ei lapset selässä tällä kertaa oikein kiinnosta. Jäljelle jää Tunturiaavan luontopolku ja Luoston vaellusluontopolku, jälkimmäistä emme lopulta edes harkitse. 

Lähdemme ensimmäisenä päivänä kävelemään kohti kansallispuiston alkua ja ihmettelen, olemmeko mahdollisesti valinneet väärän polun kun ei kansallispuiston porttia tule lainkaan vastaan. Noin kilometrin käveltyämme, tulee pyöreä kansallispuistokyltti kuitenkin eteen. Onpa hämmentävän piilossa nämä polut, erillisiä parkkipaikkoja ei Naavan jälkeen juuri ole. Me pidimme leiriä luontokeskus Naavan viereisellä leirintäalueella, josta kansallispuiston alkuun on noin 0,8 km kävelymatka.


Sää on pilvinen ja toteamme, että ennemmin otamme tämän +13 asteisen sään kuin helteen, tämä on itseasiassa aivan ihanteellinen sää patikoida. Olemme kävelleet jo toista kilometriä kun Tunturiaavan luontopolku vasta alkaa. Tyttö haluaisi jo tässä vaiheessa palata takaisin asuntoautolle, häntä pelottaa ympärillä oleva metsä. Polku on leveää ja hyvin käveltävää, hienoa kangasmäntymetsää ympärillä. Haaveilemme puolison kanssa melkein kilpaa, kumpi saa tehdä tulevan koiran kanssa kahdenkeskisiä vaellusreissuja, molemmilla nimittäin käy sama ajatus mielessä.

Pian saavumme suolle, jossa on Tiaislaavu ja 100 metrin päässä vesipiste. Hieman ennen Tiaislaavua lähtee polku Porolaavulle, matka ei ole pitkä. Kaunis paikka tämäkin! On hiirenhiljaista, eikä juuri muita ihmisiä näy koko reitillä. Ihastelen maisemia ja totean puolisolle, että ajatella niitä jotka osaavat kunnolla kuvata ja joilla on kunnon kamerat, täältä saisi napattua niin paljon kauniita maisemia.  


Pian saavumme pitkospuu osuudelle ja mies toteaa, että tämä pätkä tulee usein eteen vaellusryhmissä, etkö ole nähnyt? Vastaan etten ole nähnyt kertaakaan ja nyt ymmärrän, miksi se on niin suosittu. Wauuuu! Suota, tuntureita, pitkospuita, emme voi enempää toivoa! 


Lintutornilla taas hämmästelen, ollaanko me jo puolessa välissä reittiä!? Vastahan tämä reitti alkoi, enää 2,7 km jäljellä. Maisema on vaihtunut niin säännöllisesti, että matka on tuntunut lyhyeltä. Lintutornista avautuu aivan mielettömän upeat maisemat, sää on edelleen pilvinen mutta erotamme tunturin juuri ja juuri. Ehkä se on kauniimpi jopa näin? Haluaisin nähdä tämän myös selkeällä säällä, ruskan väreissä ja mahdollisesti jopa talvella. Niin hienolta paikalta se näyttää. 




Mietimme, missä söisimme eväät kun Isokurun kota näyttäää kartan mukaan myös jääneen remontin jalkoihin. Kävelemme nähtävästi uudistettuja rappusia pitkin alas ja tästä meidän tulisi lähteä oikealle korvaavalle reitille. Vasemmalle johtaisi reitti Isokurulle, joka on suljettu. Nyt on sunnuntai, eikä tekijät ole töissä, joten metalliseinät Isokurulle päin on jätetty auki. Ehdin jo hiukan innostua, kunnes totean Isokurun olevan sittenkin edelleen suljettuna, mutta rappuset kohti Isokurun kotaa on auki eikä remontin alla, huh! Kiipeämme todella raskaita ja jyrkkiä rappusia pitkin Isokurun kodalle, nousu ei näytä pitkältä mutta reisiin ottaa yllättävän paljon. 



Ylhäällä meitä odottaa kota, ulkohuussit ja laavu. Rappuset ovat huonossa kunnossa, joten ehkä nekin menevät pian vaihtoon. Kodalla juomme kahvit ja syömme eväät. Vasta nyt alkaa satamaan, onneksi matkaa ei ole enää pitkästi. 

Loppumatkan kävelemme jälleen leveää polkua pitkin ja pian alitamme kansallispuiston portin, täälläkö se oli keskellä metsää. Tulemme laskettelurinteelle, jolla on frisbeegolf rata. Tämäkö on se virallinen kansallispuistoon johtava reitti vai? Kävelemme rinteen poikki hotellin pihaan. Miten kansallispuisto voikin olla näin piilossa? Mitä jos olisimme aloittaneet täältä päästä, olisiko reitti löytynyt yhtä helposti laskettelurinteiden toisesta päästä? Tunturiaavan luontopolun kun voi kulkea kumpaan suuntaan tahansa, ketään ei kuitenkaan tullut meitä kertaakaan vastaan. 

Tunturiaavan luontopolku oli mielestäni sopivan pituinen, monipuolinen metsineen, soineen ja tuntureineen. Paikka ihastutti aivan täysin! Tämä reitti kannattaa ainakin sisällyttää Pyhällä käydessä ja jos ei muuta, niin laskettelurinteiden jälkeen on vain lyhyt matka Isokurun kodalle ja kun Isokuru on jälleen auki, niin siitä pääsee helposti sinnekkin. Mutta suosittelen kuitenkin myös kokemaan kuvankauniin tunturimaiseman Tunturiaavan luontopolun lintutornilta ja pitkospuilta. 

Pyhä vastasi kyllä odotuksia ja liiankin paljon jäi vielä näkemättä, onhan Pyhällä muitakin reittejä mainitsemani reittien lisäksi sekä lukuisia reittejä kansallispuiston ulkopuolella+ Luoston puolelta. Lisää siitä, mitä Pyhällä vielä näimme ja koimme tulee seuraavassa postauksessa :)

Kommentit

  1. Me vietimme viime syksynä muutaman päivän Pyhällä (ja Luostolla). Tunturiaavan luontopolku tosiaan on kiva. Tuo Karhunjuomanlammin-reitti oli poikki jo viime vuonna ja sen piti valmistua viime vuoden aikana, mutta ehkä korona sitten on hidastanut korjaustoimenpiteitä...

    Viime vuonna sen pystyi kuitenkin menemään niin, että kulki Isokurua pitkin Pyhänkasteenputoukselle ja kääntyi siitä kohdalta takaisin ja kulki Noitatunturin reitin. Näin tuli kulkeneeksi molemmat reitit. Noitatunturille kipuaminen toiaan on varsin vaativa kivikkoisuutensa vuoksi ja meidän siellä ollessamme alkoi myös satamaan ja se teki kivet liukkaiksi. Onneksi sade taukosi ja loppureitin saimme kulkea kuivassa säässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oon ymmärtänyt kans, et jo viime vuonna oli joku pätkä poikki. Karhunjuomanlammille kyllä nyt pääsi, muttei Isokurun kautta. Selvisi nyt jälkikäteen, että Pyhäkasteenputous ja Uhriharju olis vissiin ollut auki (olin eri luulossa, ku oltiin siellä), pelkästään Isokuru on nyt katki. Noh, ens kerralla sitten! :)

      Sade ei kyllä varmasti yhtään helpottanut valmiiks haastavaa reittiä, oliko noitatunturi kuitenkin käymisen arvoinen paikka?

      Poista
    2. Kyllä se oli käymisen arvoinen paikka. Kun olimme Noitatunturin päällä, niin satoi paljon ja näkyvyys oli todella huono. Kun aloimme laskeutiäumaan, sää parani nopeasti ja maisemat olivat hienot. Myös ruska oli Noitatunturin reitillä oikein kaunis.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit