Aittakuru, Isokurun pikkuveli

Isokurun ollessa Pyhällä suljettuna, ehdottaa luontokeskus Naavan henkilökunta meille vaihtoehdoksi Aittakurua, joka ei ole meille ennestään tuttu. Haluaisin käydä Aittakurulla ennenkuin lähtisimme Pyhältä pois, mutta kello on jo yli yhdeksän ja emmin sinne yksin lähtemistä. No lähdetkö lenkille, kysyy puoliso viimeisenä iltana. En kai nyt enään lähde... Mikset? Lähde nyt! Päätän lähteä, sääkin on jo selkenemään päin päivän ukkoskuurin jälkeen.  

Lähden leirintäalueelta seuraamaan pururataa ja samalla maastokarttaa. Äiti kysyy viestitse onko täällä myrskynnyt ja miten täällä menee, Oulussa oli joku kuollut puun alle. Huomaan käveleväni ripeästi ja vilkuilevani jatkuvasti taakseni, ketään ei näy missään. Mitä ihmettä arastelen? Mielessäni vilahtaa kaikki mystiset katoamistapaukset. Pelkäänkö oikeasti, että joku hyppää yhtäkkiä pusikosta ja vie minut mennessään vai mistä nyt on oikein kyse. Olen useamman vuoden tottunut kävelemään aina joko miehen, lasten tai vähintään koirien kanssa ja nyt pitkästä aikaa olen lenkillä ihan yksin, ainakaan tähän aikaan illasta. 

Naavasta on neuvottu jättämään auto erilliselle parkkipaikalle, mistä on vain lyhyt matka Aittakurulle. Sinne pääsisi kuulemma helposti lasten kanssa ja myös lastenrattailla. Päädyn kävelemään sinne, koska matkaa leirintäalueelta ei ole kuin pari kilometriä. Ohitan hieman kauempaa alikulkusillan, josta pääsee parkkipaikalle. Mäen päältä kääntyy tie vasemmalle, siellä on kyltti joka kertoo Aittakurun olevan remontin alla, ehdin ajatella voi ei tämäkin, nyt pitää siis kääntyä takaisin. Luen kyltin vielä uudestaan, josta kuitenkin ymmärrän, että sinne saa mennä mikäli työmaa ei ole käynnissä. Nyt on maanantai-ilta ja kello on yli 21, eikä ketään ole missään. 

Astun sisään metsään, missä on pieniä lampia. Lammen päällä leijailee usva ja toisen lammen pohjassa makaa vanha soutuvene tai ennemmin jokiveneen näköinen, minkäköhän takia se on siellä, mikähän tausta sillä mahtaa olla? Reitti on leveä ja helppokulkuinen. Astun kuruun ja kävellessäni tunnen ilman olevan välillä todella lämmin ja toisinaan ihan jäätävän kylmä, se johtuu todennäköisesti päivän ukkosmyrskystä tai kurun muodosta, kävelen korkeiden seinämien ja kivikkojen välissä. Huomaan vielä arastelevani, sillä yritän yskäistä pitääkseni itsestäni ääntä.



Aittakuru

Saavun Aittakurulle, jonka kallioseinämillä on iso katsomo ja kurun pohjalla luonnon "amfiteatteri". Katsomoon johtavat portaat ovat huonossa kunnossa ja varoituskyltissä lukee, että vain omalla vastuulla. Mikäli olisin ollut matkassa jonkun seurassa, olisin todennäköisesti ollut se, joka olisi yllyttänyt "kyllä sinne voi mennä, ei siinä kielletä menemästä, pitää vain olla varovainen, mennään vaan!". Mutta nyt ollessani yksin, arastelen sinne menemistä ja lopulta tyydyn katsomaan Aittakurun lavaa vain hieman kauempaa. Lavalle johtava reitti on tästä kohtaa suljettu kokonaan. Oleellisin jää ehkä näkemättä, mutta jo pelkästään kurun näkeminen riittää hyvin, enkä jää harmittelemaan keskeneräisyyttä.




Hetkeksi tulee aurinko esille ja auringonsäteet paistavat suoraan kallioiden seinämiin. Hetki ei kestä kauaa, muutamia kymmeniä sekunteja mutta jää mieleeni kauniina hetkenä. Käännyn takaisin ja kurun alkupäässä on portaat, jotka johtavat ylemmäs mäen päälle, päätän kiertää takaisin eri reittiä kuin mitä tulin. Säikähdän pahasti, kun yhtäkkiä havaitsen liikettä rappusissa. Alas tulee nainen pienen tytön ja saksanpaimenkoiran kanssa. Huh kylläpä säikähdin, totean. Siihen jää oma jännitykseni, jos pieni tyttö liikkuu täällä tähän aikaan, niin miksi ihmeessä minä, aikuinen olen näin säikyllä tuulella. Koiran näkeminen tuo turvaa ja jatkan turvallisin mielin rappusia ylös Pyhätunturin suuntaan.



Reitti on kiva, seurailen maastokarttaa ja jatkan koko ajan suoraan. Jos kääntyisin vasemmalle, päätyisin todennäköisesti samalle reitille jota pitkin tulinkin. Rappusia on jonkin verran, mutta ihme ja kumma niiden nouseminen ei tunnu lainkaan rankalta. Pääosin on reitti kuitenkin tasaista, leveää ja helppokulkuista nousua. Alan rentoutua ja nauttia olostani yksin. Pian tulee mies ja nainen koiran kanssa vastaan, pysäytän heidät koska koira näyttää niin mielenkiintoisen näköiseltä. Ilmenee, että koira on Tsekinpaimenkoira, saman rotuinen johon aikoinaan ihastuin luettuani siitä jutun koiramme lehdestä. Juttelemme tovin koirista, pohjoisesta ja eri paikoista joita suosittelemme toisillemme ristiin, mukavia tyyppejä. Nyt on koirallekin todella hyvä sää ulkoilla, kun sää on viilentynyt. 

Ylhäällä yhdyn reitille, joka johtaisi Karhunjuomanlammille. Siellä seisoo Huttu-Ukko ja pihassa on kota, missä joku soittaa samaa kappaletta jota itsekin tykkään kuunnella. Kodan välittömään läheisyyteen on rakentumassa uusi seikkailupuisto, joka avataan loppukesästä 2021. 

Palaan leirintäalueelle noin tunnin seikkailun jälkeen ja olen tyytyväinen, että lähdin. Pitäisi enemmän liikkua yksin, etenkin luonnossa. Laskettelurinteellä oli poikia pelaamassa frisbeegolfia ja mietinkin, kuinka hölmöä ja aivan turha reilu tunti sitten alkanut jännitys olikin. Iloitsen siitä, että matkan jälkeen saamme koiran, jonka kanssa taas patikoida.

Huttu-Ukko


Aittakuru

Joka tapauksessa, Aittakuru on UPEA PAIKKA! Ehkä usvainen kesäilta toi siihen lisää mystiikkaa, todella hieno paikka ja helposti saavutettavissa. Kuinka sinne nyt sitten helpoiten löytää?

  • Aittakurun parkkipaikalle on Pyhältä noin pari kilometriä, sieltä on perille kävelymatkaa reilu kilometri, alussa on jyrkähkö mäki, sen jälkeen helppoa maastoa. 
  • Kävellen pururataa pitkin leirintäalueelta, polku lähtee huoltorakennuksen takaa, kävelymatkaa n. 2,2 km. 
  • Pyhätunturin hotellin pihasta jatkuu reitti laskettelurinteiden halki kohti Karhunjuomanlammia, pian kodan jälkeen kääntyy oikealle Aittakuruun ja siitä lähdetään laskeutumaan rappusia pitkin alas.
    • Mielestäni paluureitti tätä pitkin oli ehkä kivoin, mutta hyvin voi tehdä rengasreitin tulemalla pururataa pitkin pois.
  • Maastokartan mukaan, pääsisi Aittakurussa käymään myös sen pohjoispuolelta ja remonttikyltissä suositeltiin käyttämään sitä reittiä remontin aikana. Auton voi jättää pohjoisrinteiden parkkipaikalle. 
Vaikken Isokurussa päässyt nyt käymään, niin kuvien perusteella Aittakuru korvaa hienosti menetyksen kansallispuiston puolella. Aittakuru ei kuulu Pyhä-Luoston kansallispuistoon ja täälläkin kannattaa käydä! Tykkäsin tosi paljon, tämäkin on yksi Pyhän upeimmista paikoista!

Kommentit

  1. Oho, tämä olikin itselleni ihan tuntematon paikka! Pitää yrittää käydä seuraavalla kerralla, kun Pyhällä käyn. Kuvien perusteella sanoisin, että näyttää todella paljon samalta kuin Isokuru, joten hyvän korvaavan kohteen löysit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kuulla! Oli kyllä nätti paikka ja olis meiltäkin jäänyt välistä, elleivät Naavasta olis sitä vinkannut. Pitää nähtävästi useammin käydä luontokeskuksista hakemassa suosituksia :) Mitä jälkikäteen oon nähnyt kuvia, niin oon saanu käsityksen että pohjoisrinteiltä päin tultaessa olis aika kiva reitti/maisemat! Pitää mennä sieltä seuraavalla kerralla :)

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit