Haastattelussa matkailijan puoliso

Kirjoitan matkablogia yksin ja puolisoni on kaikkina näinä vuosina esiintynyt matkakertomuksissa taustalla ilman, että kovin moni tietää hänestä mitään. Päätin haastatella häntä hänen näkemyksistään matkustamisen suhteen, jotta sinäkin pääsisit lähemmäs meidän perheen sielunmaisemaa, kun toinen on luonteeltaan reissaaja ja toinen ei niin innokas reissaaja. Kysyin Instagramin puolella ideoita kysymyksistä joihin puolisoni sai vastata, tässä niitä tulee:

Minkälainen matkailija olet?

Aika kasuaali, matkustaminen sopivissa annoksissa sopivin välein on hyvinkin mieleistä, mutta mitään suurempia intohimoja se ei herätä.

Poikkeaako teidän matkustustavat toisistaan ja jos niin miten?

Suurin ero taitaa olla haluttujen matkojen määrässä ja tiheydessä, mutta muuten erot on mielestäni aika olemattomia ja yhteinen sävel löytyy helposti.

Podetko koskaan matkakuumetta?

En juurikaan, pääasiallinen rooli on Elinan matkakuumeen hillitsemisessä. Itsellä matkakuumeen hoitoon paras lääke on miettiä kaikkien matkan ympärillä olevien asioiden hoitamista (koirien hoito, lomat töistä yms.).

Kotimaa vai ulkomaat?

Ulkomaat, mutta myös kotimaassa on hienoa matkustaa.

Optimaalisin matkan pituus?

1 viikko.

Minkä verran matkustaisit itse, mikäli Elina ei olisi intohimoinen matkailija?

Ehkä 1-2 matkaa vuodessa olisi optimaalista, mutta todellisuudessa varmasti vähemmän, koska en saisi mitään aikaiseksi sen suhteen.

Jos Elina innostuu matkasta 110 %, kuinka innoissasi sinä olet matkasta?

Riippuen kohteesta 0-100%. Tähän on aika mahdotonta antaa yleispätevää vastausta, mutta ehkä oletuksena voidaan Elinan innostuksesta vähentää parikymmentä pinnaa.

Pidätkö lentämisestä?

En varsinaisesti, n. 1-2 tuntia/lento on kivaa, mutta sen jälkeen aika tympeää touhua.

Missä saa hyvää olutta?

Tähän mennessä parhaat ovat olleet Keski-Euroopassa, tosin Belgia on vielä käymättä, josta on todella suuret odotukset. Todettakoon vielä, että Pohjois-Italian tarjonta yllätti positiivisesti.

Mielenkiinnon kohteesi matkakohteessa?

Kohteen historia ja luonto.

Mikä on paras paikka, missä olette käyneet?

Todella vaikea kysymys, mutta kyllä se jossain Norjassa taitaa olla.

Tarvitseeko/haluatko osallistua matkan suunnitteluun vai hoitaako E kaiken? (tämä oli ihana kysymys!)

Ei tarvitse ja Elina hoitaa tarvittavan suunnittelun, koska se on hänen juttunsa. Minulle on kuitenkin tärkeää säilyttää veto-oikeus matkaan liittyvissä asioissa ja jos kohteessa on jotain itseäni kiinnostavaa haluan sen sisällyttää suunnitelmaan.

Saatko valita matkakohteen?

Näin minulle on uskoteltu.

Matkustustapana juna, auto, lentokone vai laiva?

Eri kohteet vaativat erilaisia kulkuneuvoja, joista lentokone yleensä on nopein ja kätevin. Oma auto tietysti on mieluisin, mutta muut ovat itselleni lähinnä välineitä päästä paikasta toiseen.

Ideaalisin lämpötila kohteessa?

Noin 15-22,7 astetta.

Mieleenpainuvin hetki matkalla?

Vaikea valita mitään tiettyä, mutta yksi mikä tuli mieleen oli se, kun saatiin Mauritiuksella kutsu hotellin johtajien järjestämään tilaisuuteen tulla keskustelemaan alueen matkailun kehityksestä. Kutsu siis saatiin, koska olimme siellä paikallisen lomasesongin ulkopuolella ja sellaisesta maasta josta matkustajia ei hirveästi käy. Heitä kiinnosti tietää kuinka houkutella matkustajia esim. pohjoismaista normaalin sesongin ulkopuolella. Tilaisuudessa oli myös muita ”erikoisempia” vieraita kuten Norjalaisia.

Minkälainen olisi unelmiesi kohde tai matka?

Hyvät panimo- tai tislaamo perinteet, mielenkiintoinen ja tapahtumarikas historia, ja joka mielellään sijaitsee luonnonkauniissa ympäristössä.

Kohde, mihin tahtoisit seuraavaksi matkustaa?

Belgia, liittyen erääseen aiempaan kysymykseen.

Minkälaisista kohteista pidät?

Kohteista, jonka historiassa, luonnossa tai kulttuurissa on jotain mielenkiintoista. Tosin sanoen pitää olla jotain muutakin kuin hotelleja ja rantaa.

Mihin et suostuisi matkustamaan?

Ihmisoikeudellisesti arveluttavat ja/tai poliittisesti erittäin epästabiilit maat.


Kommentit

  1. Hehe, mielenkiintoinen postaus! Luulen, että oma puoliso olisi vastannut aika lailla samalla tavalla :D Eli minä olen sen innokas reissaaja ja puoliso se ei niin innokas, eikä kohteessa hänen mielestään saa olla liian lämmin, eikä liian pitkä lento, eikä matkan pituus liian pitkä... Tämä välillä vähän harmittaa, kun olisi niin kiva yhdessä suunnitella ja unelmoida matkoista, mutta elättelen vielä toivoa että se reissukärpänen vielä joskus häntäkin puraisee ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allekirjoitan täysin! Tässä se pointti juuri olikin vähän hahmottaa näitä meidän eroja. Omassa kaveripiirissä on myös useita matkailijoita, joiden kumppanit ei oo yhtä innokkaita reissaajia, joten luulen tämän piirteen olevan suht yleinen :) Välillä on kiva tehdä sitten reissuja yksin tai jonkun kaverin kanssa, jos kohde on sellainen jota puolisoa ei hirveästi nappaa. Yhdessä reissaaminen on kuitenkin loppujen lopuksi kaikkein helpointa ja kivointa.

      Poista
  2. Joo, kiinnostava näkökulma. Itsekään en tykkää istua lentokoneissa pitkiä aikoja, mutta monet upeat kohteet nyt vain ovat todella kaukana. Niin sitä sitten vain kerta toisensa jälkeen löytää itsensä lentokoneesta, kun määränpäähän on 10+ tuntia... Toisaalta itselle viikko on turhan lyhyt aika, mutta tietysti sekin on aina parempi kuin ei mitään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, jos haluaa jotain nähdä kauempana niin ei oo muuta vaihtoehtoa ku istuutua lentokoneeseen. Itse tykkään kyllä lentää, eikä pitkät lennot oo ongelma. Olisin itse varmaan useita viikkoja reissussa, jos saisin päättää - toki riippuu kohteesta.

      Poista
  3. Tosi mielenkiintoinen postaus! Mäkin uskon oman kumppanini vastaavan aika samalla tavalla. Mulle reissaaminen on intohimo, hän kyllä tykkää matkustaa mutta aika merkittävän paljon maltillisemmin kuin minä. Ennen seurustelua mulla oli jatkuvasti tili tyhjänä, koska aina vähänkin säästöjä kerrytettyäni lähdin matkaan ja käytin niihin kaiken. Tämä on loppunut parisuhteen alettua, heh. :D

    Me ei olla vielä matkustettu yhdessä Ruotsia pidemälle (tosin nyt muutettiin Ruotsiin yhdessä), mutta pari matkaa on varattuna tälle keväälle/kesälle. Siinä sitten nähdään, millainen matkustusparivaljakko ollaan. Kotimaan matkojen perusteella väittäisin, että aika hyvä, kaikista eroavaisuuksista huolimatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa tutulta! :D Kyllä ne matkat voi silti olla tosi onnistuneita, vaikka eroavaisuuksia löytyy, me ollaan tehty paljon kompromisseja ja kuitenkin viihdytään toistemme kanssa niin hyvin, et reissut on kyllä tosi mutkattomia :) Onneksi! Eiköhän teilläkin reissut suju hyvin yhdessä! :)

      Poista
  4. Tämä oli hauska ja virkistävä postaus! Meilläkin matkailuintohimoissa on eroja, minä rakastan täysillä ja miehellä on vähän laimeamma tunteet. Hän ei kaipaa niin paljon ulkomaille kuin minä, mutta sanoo ettei ole katunut yhtäkään reissua. Ja on hänelläkin onneksi haaveita pidemmästä, useiden kuukausien ajanjaksoista ulkomailla. Vaikka matkaintohimot eroavat, pääasia silti, että tulee reissattua yhdessä ja on hauskaa. :) Ps. Nauratti myös tuo vastaus "Näin minulle on uskoteltu" kysymykseen siitä, voiko hän valita matkakohteen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! :) Kuulostaa tutulta! Ite haaveilen pidemmästä reissusta kans, mut toistaiseksi en oo saanut sellaiseen ylipuhuttua ;) Toki koirat tai nykyään koira, ja sen hoito vähän rajoittaa pitkiä matkoja. Haha, muakin itseasiassa nauratti tuo lause, kun luin mitä se oli näihin vastannut :D Onneks niistä saa kuitenkin reissuseuraa, mut välillä lähen sitten kaverin kanssa tai yksin, jos ei matkakohde häntä nappaa :)

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit