Ivalossa huskyfarmilla mökkeillen

Pohjoisen roadtripin päätteeksi vuokrasimme mökin 4 yöksi Ivalosta. Tarkoitus oli ladata akkuja reissun päätteeksi, mutta samalla pitää tukikohtaa, mistä tutustua tähän seutuun enemmän. Mökin vuokrasimme airbnb:n kautta ja saavuttuamme sinne, yllätti se kahdella tavalla. Mökki sijaitsi aivan omistajien pihapiirissä (mikä ei lopulta juuri haitannut) ja toiseksi, en muistanut että olin vuokrannut näin kivan mökin, ihastuin sen tyyliin aivan täysin kun saavuimme perille. Mökki oli todella inspiroiva lukuisine yksityiskohtineen ja sain siitä paljon uusia ideoita meidän tulevaisuuden mökkiin. Sisustus oli hieno, sängyt oli tehty puusta ja niiden päädyissä oli koivunrungot. Hyllyt ja verhotangot oli tehty puiden oksista. Kaikki tyynyt laudeliinoja myöten oli aseteltu tosi nätisti. 




Omistajat ovat Keski-Euroopasta ja ovat tulleet Suomeen pyörittämään husky tarhaa, Naali Toursia. Koska en osannut odottaa, että omistajat olisivat näin lähellä, tuli yllätykseksi myös se, että pihapiirissä asusteli 27 kilttiä husky koiraa. Meidän terassin yhteydessä oli pieni koiratarha, jossa oli majoituksemme ajan 4 juoksuista narttua. Lapinkoira teki aina silloin tällöin tuttavuutta muiden koirien kanssa (vapaana pihalla oli vain 2 koiraa, muut olivat aitauksissa). Meidän toinen koira keskittyi lähinnä vain lepäämiseen ja oli todella hiljaista poikaa näin suuren koiralauman seassa. Näin koiraystävänä olin todella innoissani, kun saimme lomailla näin monen koiran kanssa! Naali Tours järjestää huskyajeluiden lisäksi myös huskyterapiaa ja eräretkiä. Heidän saksankielisillä kotisivuillaan naalitours, voi tehdä lahjoituksia/avustustarjouksia tai aineellisia lahjoituksia, korona-aikana kun turisteja ei tahdo pohjoisen huskyfarmeilla riittää. Mökillä yöpyjät saavat halutessaan osallistua koirien hoitamiseen, aika kiva kokemus eikö? Itse haluaisin tänä talvena käydä edes yhdellä husky-ajelulla pohjoisessa ja siten tukea lisää paikallisia matkailuyrittäjiä.




Pihapiirissä on erillinen tiipii vuokrattavana, grillikota, palju (lisämaksusta) ja rantasauna, josta sai mukavat löylyt. Ranta on soinen, joten isolle ja leveälle laiturille johtaa pitkospuut, soutuvene on myös käytettävissä. Naapureita ei ole lähistölläkään vaan täällä on täysi hiljaisuus ja erämainen maisema järven ympärillä. Mökin takaa lähtee polku vaaralle, mistä aukeaa hienot maisemat mökin yli järvelle.




Illalla paistoimme makkaraa kodassa ja onhan se joka kerta mieltä tyhjentävää vain istua ja tuijotella tulta. Hyttysiä ei ollut kumma juttu juuri ollenkaan nyt heinäkuussa, vaan saimme istua mökin terassille ilman itikoita. Aika meni maisemia ihastellessa ja koirien touhuja seuratessa.



Eihän me edes yhtä päivää osattu paikoillaan olla, joten lähdimme heti seuraavana päivänä ajelulle. Kävimme Veskoniemessä kääntymässä entisen Lapinleuku erähotellin pihassa, jossa on kuvattu Loirinuotiolla sarjaa. Ajoimme Ivalon keskustaan, se tuntui yllättävän eloisalta ja isolta paikalta, yllätyin keskustan monipuolisista palveluista. Oli rautakauppaa, sähköliikettä, r-kioski, s- ja k-market, kela, sairaala, vanhustentalo, kirkko, uimaranta, urheilukenttä yms. Totesinkin tämän olevan ensimmäinen paikkakunta Lapissa, minne voisin kuvitella muuttavani, jos Lappiin pitäisi (saisi) muuttaa. Sen verran vakuutti Ivalon peruspalvelut ja sen läheinen sijainti Inariin ja Saariselkään.




Vaikka olemme paljon mökkeilleet, piti Lapinkoiramme Ivalon mökillä olemisesta poikkeuksellisen paljon. Puoliso ei ole nähnyt koiraa näin kotoisissa tunnelmissa 12 vuoteen! Voisiko siihen vaikuttaa se, että koira oli juurillaan Lapissa? Luulen, että luonto ja tarhan huskyt vaikuttavat paljon asiaan. Täällä oli meilläkin todella hyvä olla, mieli lepäsi ja mökin sijainti oli tosi ihanteellinen tukikohdaksi. Paikka oli tosi kiva, mökki hieno ja ympäröivä luonto todella rauhallinen. Voin suositella, on varmasti ihana paikka jokaisena vuodenaikana! Oli kiva kokemus saada asua huskykoirien kanssa, niistä pidettiin kyllä tosi hyvää huolta. 
Omistajat puuhastelivat ja rakensivat tontilla joka päivä jotain, esim. he käyttivät tosi paljon luonnonpuuta kaikessa piharakentamisessa, esim. aidoissa. Joten lupasimme tulla takaisin muutaman vuoden päästä katsomaan, miltä siellä sitten näyttää. Naali Toursin toimintaa voi seurata Instagramissa täällä. Mitä teimme mökkiloman aikana lähialueilla? Siitä lisää seuraavissa postauksissa.

Näistä linkeistä voit lukea roadtripin kokonaisuudessaan: Manamansalo Suomussalmi Kemijärvi Kaunispää Sevettijärvi Kirkenes Pykeija Hamningberg Vardö Skiippagurra Kongsfjord Veines Berlevåg Ifjord Gamvik Mehamn Kjollefjord Silfer Canyon Nuorgam Utsjoki Karigasniemi Karasjoki Lemmenjoki Ivalo Inari Kiilopää

Kommentit

  1. Voi vitsit, näyttää kyllä kivalta paikalta. Jotenkin nuo kolme viimeistä kuvaa ovat kaikki erityisesti mieleeni. Tuollainen järvi- ja hieman suomainen maisema tupasvilloineen on todella kaunis ja peilityyni lampi kruunaa kokonaisuuden heijastuksineen!

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Oli kyllä tosi rauhallinen paikka ja oma rauha (vaikka omistajat toki olivatkin pihapiirissä). Tykkään kans suo maisemasta!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit