Roadtrip Kirkenesistä Pykeijaan

Pohjoisen roadtrip heinäkuussa 2020, päivä 4: Kirkenes & Pykeija

Puolen päivän aikaan ylitimme Norjan rajan Näätämössä ja tuttuun tapaan maisemat muuttuivat lähes samantien. Matka Kirkenesiin oli maisemantäyteinen, tien oikealle puolelle ilmestyi pieniä vuoria ja toisella puolella virtasi Näätämöjoki, jonka varrella oli iso vesiputous, Skoltefossen. Tuntui uskomattomalta olla Norjassa tämän korona kevään jälkeen, pääsimme sittenkin tänne! 

Aiemmilla Norjan matkoilla emme ole juurikaan kaupungeissa tai kylissä pyörineet, joten tällä kertaa suuntasimme ensimmäiseksi Kirkenesiin. Kirkenesin kaupunki koostuu lähinnä pienestä ydinkeskustasta, teollisuudesta ja satamasta, mistä myös Hurtigruten laiva lähtee. Hieman kauempana kukkulan päällä menee patikkapolku. Jätimme auton poliisitalon parkkipaikalle, mistä aukesi näkymät vuonolle. 


Keskustassa on aukio, pieni kävelykatu, ostoskeskus, ravintoloita ja pieniä liikkeitä. Terasseilla istui paljon ihmisiä, olihan päivä todella lämmin + 26 ja lounasaika. Tuntui hauskalta kävellä ulkomailla ja vielä kaupungissa yhdessä koirien kanssa. Haimme Centrum Cafesta jäätelöt jotka maksoivat saman verran kuin Suomessa. Kaupasta haimme pientä syötävää ja juotavaa ja siihen upposikin 350 kruunua (n. 32 €). 


Kirkenes sijaitsee lähellä Venäjän rajaa ja siksi kyltit täällä oli osittain myös venäjäksi. Tulliraja on vajaa 10 km päässä Kirkenesistä, joten kävimme siellä kääntymässä ja ihmettelemässä ennen matkan jatkumista. Pieni matkamuistomyymälä siellä oli, mutta ei juurikaan muuta. 

Kirkenesistä on Pykeijaan matkaa n. 1 ½ tuntia, joten tänään oli todella sopivan pituinen siirtymä edessä. Näätämö risteyksen jälkeen alkoi hieno reitti, maisemat oli avarat mutta silti oli minivuoria näkyvissä ja Vaggessa hieno vuononäkymä kohti Bugoyfjordia laskuveden aikaan.

Pykeijaan johti hieno kapea tie, joka on valmistunut vasta 1960-luvulla, sitä ennen kylään tultiin vesiteitse. Merivesi oli paikoitellen turkoosin väristä ja tien varrella olisi ollut monta potentiaalista telttapaikkaa. Ajoimme suoraan Pykeijan puskaparkkiin, missä oli hyvä paikka pystyttää teltta, paitsi että yleinen vessa oli kylän toisella puolella (tosin vaan 500 metrin päässä, mutta on siinäkin vessa matkaa). Pykeijan rannan vieressä, eli siellä missä tämä yleinen vessa sijaitsi, oli paikka karavaanareille muttei telttailijoille.



Tyttö alkoi heti leiriin saavuttuaan puhumaan siitä, että hän haluaa lähteä vuorelle, joten lähdimme kävelemään Pykeijan kukkulalle. Polku sinne alkoi Pykeijan perältä, mistä löytyi myös sopiva leikkipuisto, mihin luonnollisesti pysähdyimme mennen tullen. Tyttö käveli itse koko matkan ylös kukkulalle, olihan polku todella helppokulkuista ja loivaa nousua. Kävelimme ylös hissukseen lapsen tahtiin ja seurasimme lukuisia valkoisia perhosia ja lueteltiin niittykukkien värejä. Aikuisen vauhtiin ylös käveleminen olisi kestänyt korkeintaan 5-10 minuuttia.



Ylhäältä aukesi näkymät joka suuntaan ja istuimme tovin kalliolla katselemassa niin rakkaita Norjan maisemia. Jälleen kerran totesimme, ihanaa olla täällä! Tyttö tykkäsi tosi paljon paikasta ja oli innoissaan kun oli saanut itse kävellä "vuoren" päälle. Kukkulan toiselta puolelta aukesi näkymät Pykeijan kylän yli. Hieno paikka, hieno kylä, jonka molemmin puolin on meri. Rannan puolella tuuli vähemmän, kun taas meidän leiripaikan puolella tuuli enemmän. 


Vasemmalla rannalla meidän puskaparkki ja oikealla alalaidassa karavaanareiden leiri

Pykeijassa on pieni kyläkauppa, kirkko ja jäämerensauna. Illalla kävimme rannalla poimimassa näkinkenkiä. Meillä oli kerrankin kivan leppoisa tahti, aivan erilainen kuin aiemmilla Norjan matkoilla kun ajopäivät on ollut pitkiä ja olemme suurimmaksi osaksi vain leiriytyneet jatkaaksemme ajomatkaa taas seuraavana päivänä. Nyt pääsimme ajan kanssa nauttimaan myös kohteista, huomasimme kuitenkin joka leirissä, että aina kun olimme vasta heränneet, oli puolet leiristä jo jatkanut matkaa. Mietimme, kuinka aikaisin muut ovat mahtaneet lähteä ja kuinkahan pitkiä siirtymiä toisilla on, kun moneen leiriin monet tuli taas tosi myöhään. 



Kveeniä, eli vanhaa suomen kieltä ei kylässä kuultu vaikka kylään on 1800-luvulta muuttanut paljon suomalaisia. Kylällä on suomalaiset juuret, joten kylää kutsutaankin suomalaisten kyläksi. 

"Pykeijansaari on ennen aikan ollut saamelainen kesä- ja kalastuspaikka. Pyjeikäläiset pidethin siellä kesänaikan lamphaita. Saarelta haethin turvetha talon lämmitykseen. Huonhen muurit ovat saareessa jäänhet Havnevesen taloista, jotka hän laitto möljan laittajille vuosi 1935-41. Sovan aikana saarella oli saksalainen patteristo ja rakennukset olivat saksalaisten käytössä, mutta he poltethin, ko lähtivät saarelta vuosi 1944. Saarelta löyty vielä sodanaikaisia jäänöksiä, lyskastari ja bunkkersia."

Hienointa Pykeijassa oli sen idyllisyys, pitkä hiekkaranta, kylän kompaktisuus ja rauhallinen tunnelma ja maisemat jotka avautui kylästä vähän joka suuntaan.



Kommentit

Suositut tekstit