Karu ja vierailun arvoinen Bengtskärin majakka

Kesäkuu 2020. 

Auton ovi paukahtaa voimalla auki. Parkkipaikalla ehdin miettiä, lähteekö risteily ihan tosissaan tänään, vaikka tuuli on näin kova? Viime vuonna risteily peruuntui juuri kovan tuulen vuoksi ja tänään tuulee 12-14 m/s. Kyllä se vain tänään lähtee, kun tuulee oikeasta suunnasta. Bengtskärin 5,5 tunnin risteilyn varasin etukäteen Marine Linesin sivuilta. Majakalle pääsee Hangon lisäksi myös Kemiönsaaren Kasnäsista ja Rosalan saarelta. 

Matka Bengtskäriin kestää Hangosta 1½ tuntia ja matkalla saamme syödä lohikeittoa, matka sujuu hyvin keikkuvasta aallokosta huolimatta. Majakka ja sen korkea torni näkyy jo kaukaa ja tummanharmaalle, karulle majakalle sopii hyvin hieman myrskyinen päivä. Saari koostuu lähinnä kalliosta ja siellä kävellessä saa olla varovainen ettei liukastu, veneen perämies kävelee itse kalliolla avojaloin.

Vierailijoiden määrää on koronatilanteen johdosta tänä vuonna rajoitettu, yksityisten veneilijöiden tulee pyytää rantautumiseen erikseen lupa ja saaren hotelli pysyy koko vuoden suljettuna, kuin myös majakan toinen kahvila. Opasta ei myöskään saarella tänä kesänä ole, vaan jokainen saa tutustua saareen omatoimisesti infolehtisen kera.




Kierrämme tuulessa ja tihkusateessa saaren joka nurkan, niin konekivääripesäkkeen, juoksuhaudat, kalliokaiverrukset ja bunkkerin. Bengtskär on ollut jatkosodan aikaan tärkeä tähystys ja tulenjohtopaikka, jonne venäläiset pääsivät kuitenkin hyökkäämään. Bengtskärin taistelussa 26-27.7.1941 oli mukana parhaimmillaan noin 1500 sotilasta niin maalla, merellä ja ilmassa. Taistelussa kaatui 32 suomalaista ja 60 venäläistä, mutta suomalaiset voittivat taistelun. Toisena päivänä majakkaa kuitenkin vielä pommitettiin, eikä saarella asuneet perheet enää palanneet takaisin sodan jälkeen. 

Oli outoa kuvitella, että tällä pienellä saarella, keskellä merta asui ympärivuotisesti parhaimmillaan viisi majakanvartijaperhettä, joista osa lapsista ei ollut koskaan käynyt mantereella. Majakka oli autiona vuodesta 1968 vuoteen 1992 asti, jolloin majakkaa ruvettiin kunnostamaan ja 1995 lähtien majakka on toiminut pääasiassa matkailijoille.




Pohjoismaiden korkein majakka on rakennettu vuonna 1906 ja se yltää 52 metrin korkeuteen meren pinnasta. Majakan torniin johtaa 252 rappusta ja huokaisen helpotuksesta kun en joudu kantamaan tyttöä kaikkia rappusia ylös, vaan hän kävelee itse vetäen äitiä perässä. Rappusten kiipeäminen sujuu yllättävän vaivattomasti kun välillä jäämme katsomaan maisemia ja toisinaan istumaan ikkunoiden syvennyksiin. Valohuoneessa emme käy, sillä en halua kiivetä sinne johtavia pystysuoria tikkaita lapsi sylissäni.




Toisessa kerroksessa on majakanvartijan huone, jonka vieressä sijaitsee pieni kappeli. Istumme kappelin penkillä lämmittelemässä, samalla katsoen kappelin ikkunasta merelle. Majakan työntekijä kävelee huoneen läpi tuoreet pullat tarjottimella ja tuoksu on niin luokseen kutsuva, että menemme siltä istumalta syömään uunituoreet pullat majakan konehuoneen kahvilaan. Vierailun jälkeen tyttö huutaa aina majakan nähdessään, katso kirkko! Mietin mistä moinen yhdistelmä, mutta oivalsin tytön sekoittavan Bengtskärin kappelista ja korkeasta tornista johtuen kirkon ja majakan. 


Aikaa saarella on pari tuntia ja siinä ajassa ehtii hyvin tutustua koko saareen, myös sen rupikonniin ja lukuisiin haahkan pesiin, joita näkyy ympäri saarta. Bengtskärissä parasta on nimenomaan saaren karuus, josta mieleen tulee myrskyluodon maija. Paluumatkalla on sen verran isoja aaltoja, että meno veneessä muistuttaa vuoristorataa, pomputteleva kyyti on vain hauskaa ja kanssamatkailijoitakin aallot vain hymyilyttävät. Vierailun jälkeen tulee tunne, että on käynyt jossain kauempana ja kohdannut jotain itseään vahvempaa. Kuinka monet myrskyt tämäkin saari on ottanut vastaan, majakka seisoo kaukana merellä aivan yksinään, mutta silti niin vahvasti, ettei sitä voi kun kunnioittaa.



Mikäli Bengtskär kiinnostaa enemmän, on saarella todella kattavat kotisivut mistä löytää kaiken tarvittavan lisäinfon: Bengtskär

Kommentit

  1. Oltiin kesällä Örön saarella. Myös Bengskär kiinnostaa, mutta tuolloin Örö vei voiton, kun halusimme päästä vierailemaan kansallispuistossa. Pitää yrittää ensi kesänä ehtiä käymään tuollakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ! Örö ei ollu kyllä huono vaihtoehto sekään ja vielä kaks kärpästä yhdellä iskulla ! Kuulostaa hyvältä! :)

      Poista
  2. On joskus kauan sitten oltu tuolla majakalla. Se on upea paikka. Siellä voi yöpyäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yöpyminen olis kyllä elämys! Tänä vuonna se ei oo valitettavasti mahdollista, mutta ensi vuonna on majakan hotelli toivon mukaan taas auki :)

      Poista
  3. Oi, majakkasaaret kiinnostavat. Kävin kesällä Söderskärissä, mutta Bengtskär on jo pitkään ollut haavelistalla. Viime kesänä tutkin mahdollisuuksia yöpyä siellä. Hinnat olivat niin kalliit, etten raaskinut sitten reissua toteuttaa. Mutta jonain päivänä tuonne olisi hienoa päästä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Söderskär näyttää nätiltä paikalta myös! En oo edes tutkinut Bengtskärin majoituksen hintoja, uskaltaako edes katsoa? :D Mutta onneks pääsee edes päiväretkelle.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit