Vaelluskertomus: Urho Kekkosen kansallispuistossa

Reitti: Kiilopää-Suomunlatva-Suomunruotku-Rautulampi-Luulampi-Rumakuru-Kiilopää 
Kokonaismatka n 40 km

Olin syksyllä 2016 vailla vaellusseuraa, joten lähdin Vaasan Ladun mukaan ruskamatkalle Saariselälle, Urho Kekkosen kansallispuistoon.

Keskiviikko

Lähdimme keskiviikkona matkaan klo 7.00, pysähdyimme Kalajoella, Oulussa, Rovaniemellä ja Sodankylässä. Oulu-Rovaniemi akselilla oli kaunis ruska, Sodankylän yläpuolella ei ollut puissa enää lehtiä, joten puuruska oli jo ohi (viikko 38). Tasan klo 19.00 olimme perillä Tievatuvalla, missä majoituimme ensimmäisen ja viimeisen yön. Illalla pakkasimme ruokatarvikkeet valmiiksi rinkkoihimme.


Torstai

Aamulla lähdimme matkaan Kiilopäältä klo 9.00. Oli niin sumuista ettei tuntuireita näkynyt lainkaan, samasta syystä jätimme huiputtamatta Kiilopään. Rinkkani painoi 14 kg (mitä olin pakannut mukaan voit lukea täältä!). Vaikka olin kovasti kohottanut kuntoa nimenomaan tätä vaellusta varten, tuntui ensimmäiset loivat rappuset heti pohkeissa ja reisissä, olin että apua en kyllä jaksa! Rinkka tuntui harteissa ja yläselässä, sain kuitenkin muiden avustuksella kiristettyä rinkkaa paremmin tauolla. Sen jälkeen meni paljon paremmin, kun kroppakin lämpeni ja pääsi liikunnan makuun. Kun rinkan painon sai lantiolle, niin välillä sitä jopa unohti kantavansa rinkkaa.


Maisemia ei näkynyt lainkaan ja olin hyvin kiitollinen siitä, että kuljin ryhmässä. Olisin yksin ollut hetkessä hukassa siinä sumussa! Olisi ollut vaikea suunnistaakin, kun ei näkynyt kiintopisteitä. Pysähdyimme poroaitauksella ja siellä soitin vielä kerran kotiin, sillä sen jälkeen katkeaisi kuuluvuus.



Käveltiin Suomunlatvaan syömään pastaa lounaaksi ja matkanvarrella söin 2 energiageeliä. Matkalla leiriin ylitettiin 2 jokea, joista toisessa sai riisua kengät ja kävellä virkistävän matkan joen yli.

Käveltiin päivän aikana ehkä n. 14 km ja tultiin Suomunruoktulle noin klo 16 aikaan. Oli kaunista maaruskaa, siitä otin kaiken ilon irti, olihan tämä ensimmäinen ruskamatkani. Leiriin päästyäni laitoin avaruushuovan teltan pohjalle, join kahvit ja venyttelin, olin nyt jo niin jumissa, huomenna varmaan myös.

Telttani ja leiri Suomunruoktuolla

Joen ylitys
 
Vaatteet on ollut tähän asti tosi hyvät, kengät pysyi kuivana mutta jalanpohjat tuli kipeiksi ja varpaat oli rutussa. Askelmittari näytti käveltyjä kilometrejä 18 km. Illalla tehtiin lyhyt kävely läheiselle vanhalle kämpälle, osa porukasta ylitti joen uudestaan, toiset ihasteli kämppää joen toiselta puolelta. Itse ihastelin myös luonnon rauhallisuutta, sen ihmeellisyyttä ja kauneutta.


Suomunruoktun vanha kämppä


Perjantai

Heräsin klo 7.00, syötiin aamupuurot ja lähdettiin vaeltamaan klo 10.00. Eilinen tuntui kyllä kropassa, rinkka painoi tänäänkin. Ensimmäisen tauon jälkeen taas helpotti! Oli ohuet sukat ja villasukat, seuraavalla tauolla otin villasukat pois. Noustiin Suomunruoktulta tunturin päälle loivaa mäkeä, vähän puuskutti ja tuli kuuma, mutta muuten oli ok. Tunturin päällä pidettiin tauko ja koitin oppia käyttämään kompassia. Käveltiin toisen tunturin päälle, se oli aivan mahtavaa. Parasta! Paljon tuntureita ympärillä ja porojakin näkyi, tunturipaljakan päällä oli niin kiva kävellä.

Tunturinlaella

Kaunis rautulampi

Tultiin tauolle Rautulammelle, jossa syötiin pastalounas+leipä. Levollinen ja kaunis turkoosi lampi, täälläkin näkyi poroja. Lounastauolla vaihdoin taas sukat villaisiin vaellussukkiin, ne olivat tähän mennessä parhaimmat jalkaan. Jatkettiin matkaa ja matkan varrella pidettiin vielä 2 taukoa. Tämän päivän matka tuntui jostain syystä tosi pitkältä, matkaa tuli tänään noin 15 km ja askelmittari näytti matkaa 20 km.

Oltiin klo 17.15 leirissä Luulammella, jossa syötiin perunamuusia ja kinkkua. Luulammen vettä ei saanut juoda, vaan se täytyi hakea hieman kauempaa. Väsyttää ihan sikana ja lihakset on ihan jumissa.

Tänään oli + 9 astetta ja pilvistä, aikaisemmin oli hieman lämpimämpää. Illalla rupattelimme Luulammen varaustuvalla takkatulen ääressä ja kerroimme itsestämme hieman ja vaellustaustoistamme.

Lauantai

Yöllä kun heräsin oli aivan pilkkopimeää. Yhdessä teltassa oli teltannaruissa heijastimet, tosi hyvä idea kun otsalampun valossa yrittää löytää vessareissulta takaisin omaan telttaan, eikä muut kompuroi teltannaruihin! Yöllä meinasi olla koleaa, muttei ollut kylmän kylmä.

Lähdimme Luulammelta klo 9.00 jälkeen, tihutti ja oli koleaa. Käveltiin Rumakurun vanhalle kämpälle, sinne oli ehkä 5 km matka. Käytiin myös Rumakurulla 0,5 km. Siellä oli koskikara lintu, se tavataan talvisin koskissa ja on harvinainen tuollaisessa ympäristössä. Näin minulle kerrottiin, en olisi tuntenut koko lintua. Se oli yksinäinen, viserteli kauniisti ja sukelsi alla olevan kuvan maisemassa.


Pidimme tauon Rumakurun vanhalla kämpällä ja jatkettiin sieltä viimeisen 5,6 km matkan takaisin Kiilopäätä kohti. Kävelimme Ahopäät tuntureiden yli. Tänään oli tekniset housut ja kuorihousut päällä, niissä tuli lämmin ylämäissä mutta muuten olivat hyvät kävellessä kun oli niin koleaa. Kiilopäällä oltiin klo 14.00 ja tänään tuli matkaa noin 10 km, tuntui tosi lyhyeltä. Poroja näkyi tosi vähän! Joku osasi sanoa, että tänä vuonna (2016) oli huonoin ruska 20 vuoteen! Tämä kuitenkin kelpasi, sillä minulla ei ollut mitään mihin verrata, jokainen punainen lehti maassa oli kaunista ruskaa!

Vaikka lihakset oli jumissa iltaisin, niin aamuisin on kuitenkin ollut huomattavasti normaalimpi olo. Tänään kolmantena päivänä ei ole lihakset enää olleet kipeät ja kokeneemmat sanoivatkin, että menee yleensä pari päivää ennenkuin kroppa tottuu rinkkaan. Tänään kun aloin tottumaan ja aloin päästä kunnolla vauhtiin niin loppui vaellus jo. Höh, sanon minä.

Tievantuvalle päästyäni kävin saunassa ja kylmässä purossa uimassa, oli todella kylmää vettä ja heti kun nousi sieltä ylös, niin halusin takaisin veteen kun tuli lämmin ja ihana olo. Mahtava tunne! Illalla söimme poronkäristystä ja kävimme Tievatuvan vieressä olevassa Tievakappelissa, tunnelma oli yhtä rauhallinen kuin aikoinaan rippikoulussa. Tievakappelin alttariraanu kuvasti Lapin vuodenaikoja, siinä riitti värien ihmettelemistä.


Tievakappeli

Sunnuntai

Hain aamulla raikasta tuntureiden purovettä mukaan vesipulloon, syötiin aamiaiset ja lähdimme ajamaan takaisinpäin klo 8.45. Kun lähdimme alkoi aurinko paistamaan ensimmäistä kertaa. Tyypillistä!

Virkistävä puro

Meitä vaeltajia oli lähemmäs toistakymmentä ja olin oppivaisella mielellä! Itse kävelin jonon häntäpäässä ihan siitä syystä, että koko ajan pysähdyin ottamaan kuvia. Kolme päivää olin poissa ihmisten ilmoilta ja se tyhjensi pään ihan täysin, olin positiivisella tavalla ihan tyhjä kun palasin kotiin! Matkan varrella tuli juteltua paljon ihmisten kanssa varusteista, vaelluskokemuksista, Santiago de Compostelasta jne... Vaikka meitä oli monta, niin tunnelma oli hirveän rauhallinen ja levollinen. Itse olin porukan nuorin ja sai vain ihastella porukan hyvää kuntoa. Oli viisasta kokea vaellus ensin ryhmässä, sillä ryhmästä sai imettyä tosi paljon tietoa ja taitoa.

Kommentit

  1. Kiitos tarinasta hyvä tarina kysyn saako sen jakaa facebookissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, mukava että löysit kertomuksen. Saa jakaa!

      Poista
  2. Löysin tämän sinun tarinan Vaasanladun sivuilta niin kävin lukemassa niin sentakia vaan kysyn, että saako sen jakaa facebookkiinmun seinälle.

    VastaaPoista
  3. Kiilopää muuten hyvinkin tuttu paikka. Olenhan kerran sen huipulla kävässyt tosin en Vaasan porukan kans oli eri porukka sillon. Mutta kuitenkin.

    VastaaPoista
  4. Kiitos laitan jakoon, niin saa ystävät kävästä lukemassa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit