Kun matkalle lähteminen ahdistaa


Olimme heinäkuussa perhejuhlassa, kun äitini sanoi ohimennen, että he ovat varanneet Kuubaan matkan ja samaan hengenvetoon kysyi "haluaako joku lähteä mukaan?", hyvä kun kerkesin edes kissaa sanoa kun nostin käteni ilmaan ja ilmoitin "minä lähden mukaan!". Siinä vaiheessa siirsin katseeni aviopuolisooni joka vimmatusti pudisteli päätään. Kysyin äidiltäni että koska he sinne mahtavat matkustaa? Vastaus oli että 30. lokakuuta. Olin jo keväällä varannut syksyksi matkan mieheni kanssa Kroatiaan ja mietin hetken ja ilmoitin, etten voi lähteä, sillä olisimme edellisellä viikolla vasta palanneet Kroatian matkalta, äitini kysyi "mitä sitten?".

Sitten menin ja varasin itselleni lennot, kerroin aiemmin etten lentäisi tietyllä lentoyhtiöllä, joten varasin eri reitin kuin vanhempani. Heti kun olin lennot varannut niin tuli olo mitä olen mennyt tekemään. Alkoi mietityttämään, että oliko tämä sittenkään kovin viisasta. Matkan varauksen yhteydessä tuli todella paljon erilaisia ns. jarruja tai esteitä, samoin vanhemmilleni. Aikaa kului ja mitä lähemmäs matkaa tulin, sitä enemmän alkoi ahdistamaan ja tuli tunne, että matkan aikana tapahtuu jotain, oli niin outo tunne, että minun ei pitäisi lähteä sinne. Yleensä olen ollut innoissani matkoistani, mutta nyt oli niin iso jarru päällä, etten pystynyt olla lähdöstäni mielissäni. Päätin matkan varauksen jälkeen, että nyt elän pelkästään itselleni ja menen loppuvuoden kaasu pohjassa maailmalla ja elän omaa elämääni nyt täysillä. Sitten syksyllä tuli lisää jarruttajia/vastoinkäymisiä, jotka myös vahvasti puolsivat sen puolesta ettei minun kuuluisi lähteä juuri sinä ajankohtana Kuubaan.


Tämän takia lähdin!

Oli siis niin ristiriitainen tilanne, jokin taisteli vastaan, mutta silti halusin lähteä vastoinkäymisistä huolimatta. Näin tämän matkan kuitenkin koko ajan mahdollisuutena, jota en halunnut hukata, ajattelin että katuisin kovasti jos en lähtisikään. En missään vaiheessa edes harkinnut matkan perumista, sillä tiesin, että kyllä minulta täytyy se rohkeus löytyä.

Tuli Kroatian matka, jolta oli todella kivaa tulla takaisin kotiin! Nautin kotona olosta niin paljon, etten millään olisi tahtonut taas lähteä seuraavalla viikolla matkaan (ristiriitaista kirjoittaa tällaisia fiiliksiä matkablogiin, sillä minähän olen rakastanut matkustamista ja olen aina ollut valmiina lähtemään). Sain kuitenkin muutamilta kovasti tsemppejä, että hyvin se menee ja nauti nyt täysillä kun pääset, tsemppien ansiosta tulin hieman kuopastani ylös ja aloin olla jo innoissani tulevasta matkasta. 

Näihin aikoihin oli mummoni kuitenkin joutunut sairaalaan, emmekä osanneet aavistaa että nämä olisivat hänen viimeiset viikkonsa, silloin tajusin yhtälön, että kaikki nämä tuntemukset johtuivat siitä, mitä nyt oli tapahtumassa. Pari päivää ennen Kuuban matkaa, hyvästelin mummoni, sillä näytti siltä, että päiviä on enää hyvin vähän jäljellä. Tiesimme kaikki, että mummo ei olisi tahtonut meidän peruvan matkaamme. Muutkin kehottivat meitä lähtemään, eikä kukaan loukkaantunut siitä, että lähdimme. Tuntui silti todella väärältä lähteä, oli todella huono omatunto lähteä. Tunsin syyllisyyttä siitä, että lähdin. Lähdin reissuun mieli alhaalla ja aika vastentahtoisestikin. Tärisin oikein kun astuin lentokoneeseen, huoletti mahdollinen koti-ikävä sekä mummon tilanne.


Saavuin perille Kuubaan vuorokauden lentämisen jälkeen pää ihan pyörällä kaikesta lentämisestä ja turbulensseista. Olin Helsingissä nostanut rahaa xx euroa joka sisälsi myös majoituskustannukseni. En ollut koskenut rahoihin kertaakaan matkan aikana ja laskin rahani maahantulolomakkeeseen vielä kahteen kertaan juuri ennen Havannaan laskeutumista. Kun olin laskeutunut, kävin Havannan lentokentällä vaihtamassa rahaa euroista pesoiksi. Kiitos sinisilmäisyyteni, väsymykseni, ajattelemattomuuteni ja amatöörimäisyyteni, heitin koko setelinipun virkailijalle. Koska Kuubassa on erikseen paikallisten ja turistien rahoja, pyysi virkailija myös passiani. Kaivoin passini laukustani ja hän kysyi minulta paljonko rahaa tässä on, sanoin että xx euroa. Sitten hän alkoi laskea niitä, tässä on vain xx euroa (100 euroa vähemmän), katsoin lompakkooni, että annoinko liian vähän. Lompakossani ei ollut ylimääräistä, sanoin että siinä pitäisi olla xx euroa. Hän laski uudelleen, taas oli 100 euroa liian vähän. Olin niin hämmentynyt, olin pää ihan pyörällä ja olin että okei olen itse sekoillut jotain, laskin vaihtorahani ja lähdin hämmentyneenä pois. Kävelin vain pari metriä kun tajusin mitä oli tapahtunut. Hän oli ennen laskemisen aloittamista vetänyt sivuun rahaa, sillä välin kun olin kaivanut passia esille. Kyllä ne vaan osaavat hommansa. Oikein kunnon silmänkääntötemppu. Sain 100 euron opetuksen siitä, että älä heitä koko setelinippua kerralla vaan laske itse setelisi virkailijalle. Tyhmä tyhmä tyhmä. Virheitä sattuu.

En edes lähtenyt yrittämään saada niitä rahoja takaisin, koska kyseessä Kuuba ja en olisi millään voinut todistaa sitä, että minulla olisi ollut enemmän rahaa. Se oli jo menetetty ja sillä sipuli. Kun tulin majapaikkaani, lohduttivat vanhempani minua, että se oli vain rahaa eikä mitään tämän pahempaa tapahtunut. Harmitti se kuitenkin. Päätimme sen olevan 100 euron hyväntekeväisyyttä Kuuban hyväksi (vai pärjäisittekö te jos saisitte 20 euroa palkkaa kuukaudessa?? 100 euroa oli siinä mittakaavassa pieni raha minulle, mutta suuri toiselle).

Niin pitkän matkustamisen jälkeen ja tämän episodin jälkeen kävin niin ylikierroksilla, että en saanut nukuttua kun vaan 1 tunnin sinä yönä, se yö oli aivan kamala. Tämähän kostautui sitten taas seuraavallekkin päivälle, olin niin väsynyt että se tietenkin vaikutti mielialaani ja kun ottaa huomioon mitkä lähtökohdat matkalleni oli, niin oli todella epätoivoinen olo (ja oli vielä syntymäpäiväni!). Koko matka tuntui aivan mahdottomalta siinä mielentilassa, mietin että "mitähän vielä!". Mieheni lohdutti minua suomesta käsin tusinalla tekstiviesteillä joissa jokaisessa luki "kyllä se oikeasti siitä kun saat kunnolla nukuttua".

Ja kyllä, kyllä se siitä iloksi muuttui kun sain kunnolla nukuttua! Arvelin että kaksi ensimmäistä päivää olisi vaikeita ja niinhän se olikin. Loppumatka olikin todella onnistunut, elämysrikas ja ajatuksia herättävä ja yksi parhaista matkoista joita olen tehnyt, siitä kerron teille myöhemmin! Ja koska elämä ennen reissua oli kuin päättömällä kanalla, niin tämä reissu toi uusia näkökulmia elämääni. Halusin sylkäistä tämän nurjemman puolen ennen varsinaista valoisampaa matkakertomusta! :) Näyttää vahvasti siltä, että matkat joihin olen lähtenyt pelon sekaisin tuntein, ovat lopulta olleetkin elämäni parhaita matkoja.


Ajattelen todella syvällisesti ja uskon kovasti kohtaloon ja siihen, että jokaisella asialla on jokin tarkoitus. Minkä polun elämässään valitseekaan, niin jokaisesta asiasta seuraa uusia ja omalla tavallaan merkittäviä asioita. Tässä tapauksessa valitsin lähteä Kuubaan ja vaikka Kuubaan tuntui kovin vaikealta lähteä, oli lopputulos kuitenkin se, että tämä matka kannatti ehdottomasti tehdä. Tämä matka muutti elämääni ja elämänkatsomusta aika paljon tietyllä tapaa ja se toi elämääni niin paljon uusia rikkauksia. Ihmeelliset kokemukset matkan aikana ja ennen matkaa vahvisti sen, että on olemassa jokin joka tiesi ja yritti kertoa minulle ja vanhemmilleni, ettei teidän ole tarkoitus olla Kuubassa juuri tuolloin, vaan silloin meitä tarvittaisiin myös suomessa. Mutta sydämessäni tiesin ja tunsin, että meillä oli mummon lupa olla maailmalla.

Kuubasta kotiin päästyäni olin niin tajuttoman onnellinen ja helpottunut siitä, matka menikin lopulta hyvin ja pääsin turvallisesti kotiin vaikka paikan päällä raskaita päiviä olikin. Olin myös hyvin kiitollinen siitä, että sain mahdollisuuden ja kerkesin hyvästellä mummoni ennen matkaani, sekä nähdä hänet myös matkan jälkeen, sillä pian matkalta paluuni jälkeen hän nukkui pois.

Kommentit

Suositut tekstit