keskiviikko 18. heinäkuuta 2018

Vauvalle passi ennen ristiäisiä

Vuosi sitten googleteltiin autossa kirkkoherranviraston pihassa. Olimme saaneet postitse seurakunnalta lapsen rekisteröintilomakkeen, johon tuli täyttää mm. lapsen tuleva nimi. Menimme kirkkoherranvirastoon sopimaan ristiäispäivää ja tarkoituksena palauttaa kyseinen lomake nimen kanssa. Ei, pappi ottaa sen vastaan vasta ristiäisissä. Ristiäiset tulee pitää kahden kuukauden kuluttua lapsen syntymästä, meidän vauva oli nyt parin viikon ikäinen ja kolmen viikon päästä meidän oli tarkoitus lähteä Ruotsiin. Tiesimme, että emme ehdi pitää ristiäisiä ennen reissua ja jokin matkustusasiakirja oli oltava mukana.

Siksi siinä nyt googleteltiin, mitäs nyt? Ensinnäkin, passin edellytys on virallinen nimi (eikä ristiäiset) joten suuntasimmekin maistraattiin. Maistraatti oli oikea osoite ja siellä he ottivat lomakkeen vastaan, kertoivat että menee alle viikko kun nimi on virallinen. Olimme jotenkin automaattisesti ajatelleet että ristiäiset on nimenantojuhla, mutta nyt vauvalla oli jo nimi, joten ristiäiset olivat vain muodollisuus tulla seurakunnan jäseneksi. Onneksi olimme jo päättäneet lapsen nimen jo raskausaikana, joten ei tullut paineita keksiä nimi ennen reissua.


Nimeä odotellessa kävimme ottamassa vauvalle valmiiksi passikuvan. Isi piti vauvaa sylissä, hetki siinä meni mutta onnistui kuitenkin. Emme täyttäneet verkossa passihakemusta ennenkuin nimi oli virallinen. Kun seuraavalla viikolla soitin maistraattiin kysyäkseni onko lapsellani jo nimi ja sain siihen vahvistuksen (oli tosi jännää!), varasimme ajan poliisille muutamien päivien päähän.

Kun menimme poliisille tunnistettavaksi, tarkistivat he nimet ja hetut meiltä kaikilta ja tietysti katsoivat että vauva ja passikuva vastaavat toisiaan. Sormenjälkiä ei tässä vaiheessa annettu, eikä anneta vielä moneen vuoteen; vasta 12 ikäisestä alkaen! Eikä tietenkään allekirjoitustakaan :) Viikon kuluttua saimme viimein meidän vauvan ensimmäisen passin! Ihastelin vauvan Suomi 100 passia, tosi ihania maisemia Lapista! Nyt sai siis vaan lähteä matkaan :)


Tullessamme pois Ruotsista, tarkistivat tulliviranomaiset kaikkien henkilöllisyyspaperit. Hyvä että meillä kaikilla oli mukana passit eikä lähdetty vain vanhempien passeilla matkaan. Ruotsiin riittäisi lapsen kuvaton kelakorttikin, mutta saadakseen kelakortin on myös oltava virallinen nimi, joten käynti maistraattiin olisi joka tapauksessa ollut edessä. Muutama viikko tästä nimenhakemisesta passin saamiseen meni, joten ihan tiukoille ei kannata jättää. Me saatiin kelakorttikin vasta matkan jälkeen, joten sekään ei olisi ehtinyt mukaan. Ei ollut ihan suoraviivainen prosessi, varsinkin kun menin sekaisin siitä, että ristiäiset ja lapsen virallinen nimi onkin kaksi eri asiaa (pappi ilmoittaa yleensä nimen maistraattiin). Jos passin olisi hankkinut vasta ristiäisten jälkeen, olisi prosessi ollut pelkkä passin hakeminen, mutta nyt saimme itse hoitaa nimen rekisteröinnin samalla. Eli toisin sanoen, jos aiot hankkia passin ennen ristiäisiä tulee nimi rekisteröidä itse ensin maistraatissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti