torstai 28. kesäkuuta 2018

Jälkifiilikset tehtyäni Interrail reissun yksin

Lähtiessäni yksin reissuun marraskuussa 2013, halusin ensisijaisesti täyttää matkustusnälkääni mutta myös samalla haastaa itseäni olemaan/matkustamaan yksin. Nähtävyydet eivät olleet tällä reissulla suuressa roolissa, enhän ollut selvittänyt juuri mitään kohteista etukäteen, mitä on missäkin! Vaikka reissu oli suhteellisen lyhyt, antoi se hyvin etäisyyttä asioihin, vahvistaen ja selkeyttäen arvojani, olihan minulla hyvin aikaa olla vain itseni ja ajatusteni kanssa.

Matkan päällä opin, että tarvitsen muiden seuraa jotta olisi turvallinen olo. Kun matkalla juttelin ihmisten kanssa tai minulla oli seuraa, oli fiilis aina korkealla, kun jäin taas yksin laski häntäkin alas. Tämä reissu näytti, etten ollut sinut yksinolemisen kanssa, kunhan pysyin liikkeessä pysyi koti-ikäväkin loitolla, tiesin jo lähtiessäni tämän olevan itselleni suurin haaste. Monessa paikassa tuli fiilis "voi kun J:kin olisi täällä, tykkäisi varmasti!", halu jakaa kokemuksia toisen kanssa oli suuri. Etäisyys puolisoon korosti hänen tärkeää asemaa elämässäni, vahvistaen samalla että perhe on kaikkein tärkein ja kuinka korvaamaton paikka meidän koti on. Opin itsestäni myös sen, etten olekaan niin sosiaalinen, avoin ja puhelias kuin olin luullut, se pieni ekstrovertin ripaus olikin täysin introverttiä sittenkin.

Vaikka tuli todettua, että pidän enemmän seurassa matkustamisesta, niin kyllä siihen yksinolemiseen kuitenkin jollain tavalla tottui. Kun siihen vapaudentunteeseen pääsi kiinni, oli se oikeasti tosi mahtavaa! Matkaseuralaista olisi matkustustahtini varmasti hirvittänyt enemmänkin, mutta olin itse sujut sen kanssa ja just se oli se juttu, kun sai itse päättää aikatauluista ja kohteista.

Nyt matkustin lähinnä kaupungista toiseen (loppua kohden kylläännyin kaupungista toiseen koluamiseen), kohokohdat olivat pienet kylät ja kaupunkien ulkopuolella olevat paikat. Jos tänä päivänä lähtisin uudestaan, sekoittaisin matkaan enemmän vaihtelua: pieniä kyliä, (vähemmän pää-) kaupunkeja, maaseutua/luontoilua, rantaa. Laittaisin myös rinkan heti säilöön, ettei sitä tarvitsisi raahata selässä koko päivää, pysähtyisin enemmän ja ottaisin ihan rauhallisesti.


Vaikka välillä oli hieman taistelua yksinolemisen kanssa, niin olen tosi iloinen huomatessani matkan täyttäneen tehtävänsä. Toisin kuin matkan päällä, huomasin matkan jälkeen viihtyväni paljon paremmin itsekseni, rohkeammin tein ja menin paikkoihin nimenomaan yksin. Kokemuksena tämä oli ainutkertainen ja kasvattava, kannatti mennä ja tutustua itseensä hieman lisää.

Matkan pituus oli oikein sopiva (12 pv) tähän yksinolemisen haasteeseen, kun en yhtään tiennyt kuinka tulisin pärjäämään. Matkalla omille tunteille ei voinut mitään, etenkin jos olin nukkunut huonosti niin tunteet veivät mennessään. Itseäni ei ole kaduttanut se, että lähdin matkalta aiemmin kotiin, se oli oikea päätös, toisin kuin pelkäsin. Olin tosi tyytyväinen tehtyyn reissuun ja oli itsensä voittanut olo kun lähdin yksin matkaan. Tein parhaani, selvisin ja lähtisin milloin vain uudestaan! Suosittelen Interrailaamista kaiken ikäisille! Se on helppo ja edullinen tapa matkustaa! Tätä ennen olin matkustanut lähinnä pakettimatkoilla rantalomilla, mutta tämän jälkeen matkustustapanikin muuttui. Matkustamiseni on tämän jälkeen ollut omatoimista, rohkeampaa ja uteliaampaa. Halu mennä kaupunkien ulkopuolelle, pieniin paikkoihin on lisääntynyt. 

Entä pariskunta jonka tapasin menomatkalla junassa? Rouvaan törmäsin sattumalta kaksi vuotta myöhemmin, selvisi että asumme toisistamme linnuntietä vain muutaman sataa metriä, käsittämätöntä! Hän kuuli patikointiharrastuksestani ja suositteli tutustumaan Vaasan ladun toimintaan. Kiitos hänen vinkkinsä, pääsin elämäni ensimmäiselle ruskavaellukselle Lappiin samana vuonna, sinnekkin yksin ilman tukiverkkoa. Onpa elämä jännää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti