torstai 6. huhtikuuta 2017

Pieni Karhunkierros Kuusamossa 06/2013

Kävimme elämämme ensimmäisellä pikku patikoinnilla Pienellä Karhunkierroksella juhannuksen jälkeen 2013. Koska en ollut tuota ennen kävellyt noin pitkästi yhteen pötköön (12 km), jännitti se kuinka tulen jaksamaan. Pieni Karhunkierros on muutenkin hyvin suosittu reitti ja hyvin monen aloittelijan kohde. Jätimme auton parkkiin Juumaan ja starttasimme mieheni ja 3 koiran kanssa n. klo 12 jälkeen iltapäivällä.



Ensimmäinen riippusilta tuli jo muutaman sadan metrin jälkeen parkkipaikalta lähtiessä. N. 1,5 km päässä parkkipaikasta tuli jo tunnettu Myllykoski vastaan. Aika vähän tuli ihmisiä vastaan, mutta taukopaikoilla oli aina porukkaa.





Kiersimme karhunkierroksen myötä päivään, joka on helpompi kulkuinen kuin vastapäivään (korkeuserot), sen vuoksi varmaan hyvin monet muutkin kulkivat saman suuntaisesti, eikä vastaantulijoita siksi paljoa näkynyt. Suurin piirtein reitin puolessa välissä oli vaativimmat osuudet.






Päivä oli puolipilvinen ja helteinen n. +25 astetta, hikistä puuhaa siis. Ötököitä ei pahemmin ollut tuona aikana riesana, mutta eräs ampiainen/kärpänen seurasi minua lähes koko matkan, joten siihen meinasi ihan tosissaan mennä hermot kun sai jatkuvasti olla monta tuntia huitomassa!


Pieni Karhunkierros oli helppokulkuinen, oli kuitenkin paljon korkeuseroja ja rappusia, kallioita, koskia, jokia ja metsämaisemaa matkan varrella.



Niin ja paljon riippusiltoja! Yksi meidän kolmesta koirasta pelkäsi ihan tosissaan ylittää riippusiltoja, selkä matalalla ja jalat täristen hiipi varovaisesti eteenpäin. Onhan se jännittävä kokemus koirallekin, kun sillan alapuolella pauhaa vilkas koski. Kaksi muuta koiraa hieman vain ihmettelivät aluksi uutta tilannetta mutta rohkeasti tulivat yli.


Matkan varrella näimme (onneksi) vain yhden poron ja siitähän tietenkin koirat villiintyivät. Pieni Karhunkierros oli reittinä ihan kiva. Yllätyin positiivisesti, kun kunto ei loppunutkaan kesken eikä muutenkaan erityisen rankka ollut. Hyvin jaksoi!

Koirilla oli melkein koko matkan ajan neliveto päällä ja jatkuvasti meni jommankumman koiran hihna puun väärältä puolelta, joten se hieman rasitti patikointi elämystä ;) En tarkalleen muista kauanko meillä meni kierroksella, olimme arvioineet 4-5 h, mutta taisi koirien kiireen tahdin myötä mennä 3-4 tuntiin. Mökille päästyä, tuli kuitenkin uni ja illalla maistui ruoka ja sauna.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti