keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Talvinen Levaneva

Katson Maaliskuisena (2016) sunnuntai aamuna ikkunasta ulos, siellä näyttäisi olevan aika kiva kevät keli, aurinko paistaa ja lämmittää. Tekisi mieli lähteä johonkin, mutta minne? Haluaisin käydä jossain  uudessa paikassa. Mieleeni juolahtaa Levaneva joka sijaitsee Laihialla. Levanevasta on ollut viime aikoina puhetta tuttujen kesken. Kysyn puolisoltani, haluaisiko hän lähteä meidän (koirien) kanssa. Ei kuulema tänään. Laitan parille ystävälle viestiä, kummallakin on juuri nyt muuta menoa. Lähden siis yksin koira seuranani.

Olinhan jo aikaisemmin suunnitellut, että kesällä retkeilisin kahdestaan koiran kanssa, sillä pääsen helpommalla kun lähden yksin, ei tarvitse turhaan huhuilla seuraa mukaan. Kesää ajatellen, ihan hyvää harjoitusta mennä yksin. Jännittää silti lähteä nyt yksin uuteen paikkaan. Ei pitäisi jännittää, sillä olen aiemminkin ulkoillut paljon yksin.

Pakkaan reppuun vettä, termoksellisen kaakaota, kupilkan, istuinalustan ja lähden ajamaan. Koska luontoon.fi sivustolta ei löydy tarkkaa määränpään osoitetta, kirjoitan navigaattoriin vain "levaneva". Katson että se on suurinpiirtein on samoilla suunnilla missä sen pitääkin olla. Ajaessani ihmettelen, miksi ajan Porintietä kohti Jurvaa, vaikka Levanevan pitäisi sijaita Laihialla... Ajattelin että eikös se Laihia aika iso ole pinta-alaltaan, että ehkä se ulottuu tänne asti... Siinä vaiheessa kun koko matkan hiljaa ollut koira alkaa itkeä takaluukussa, alkaa minuakin jännittämään, ollaankohan nyt oikeasti menossa oikeaan suuntaan? Viimeistään silloin, kun navigaattori käskee kääntymään pikkuiselle auraamattomalle tielle, joudun tarkistamaan sijaintini uudestaan. Siinä pääsee muutamat keväiset kirosanat. Olimme syvällä Jurvan metsissä. Kummasti yhdessä hukassa oleminen lisäsi yhteenkuuluvuuden tunnetta koirani kanssa.

Valtatie E12 ei ole kyltin kylttiä Levanevalle

Saan naputeltua navigaattoriin "Maalarinmaa" ja olen perillä n. puolessa tunnissa. Parkkipaikalla on monia kymmeniä autoja. Pelästyn, että onko tämä näin suosittu paikka!! Koira käy istunnolla ja kävelen erään korkean kukkulan päällä. Aijaa! Täällä onkin pilkkikisat. Olenkohan vieläkään oikeassa paikassa? Kävelen takaisin autolle ja muistelen, ettei navigaattori maininnut lainkaan, että olisin saapunut määränpäähän. Matkaa on vielä 1,9km.

Pikku ukkoja pilkillä

Tie on kapea ja puristan rattia niin lujaa, että huomaan jännittäväni. Mitä jos tällä tiellä tulee auto vastaan? Mihin tästä muka pääsee väistämään, ojaanko? Hetken päästä tulee auto vastaan, heitän käden suulle. Vastaantulevan auton mieskuljettaja väistää lumipenkkaan ja itse pääsen juuri ja juuri ohi. Huh, toivottavasti ei tulisi enää ketään vastaan! Ei tullut ja pääsin vihdoinkin määränpäähäni.


Tutkin parkkipaikalla Kurjen kierroksen karttaa ja lähden kävelemään. Maalarinmaan parkkipaikalta on läheiselle lintutornille matkaa metsän läpi n. 0,6 km, sieltä löytyy siisti hyysikkä, lintutorni, retkipöytä ja laavu. Koirakin uskaltaa lintutorniin ylös, alas tuleminen vähän jännittää. Vihdoin pääsen jatkamaan, pienten seikkailujen jälkeen.




Koska suosin enemmän rengasreittejä ja tämä Levaneva oli täysin uusi tuttavuus, halusin aloittaa tutustumisen kevyesti. Laavun jälkeen tuli ensimmäinen risteys: Lähdenkö Rajavuoren (12,5km) vai Särkinen (7km), Tainoskylän (8km) suuntaan. Tarkoituksena ei ollut mennä perille asti mihinkään näistä, vaan kävellä hetken ja katsoa mitä sattuu osumaan matkan varrelle. Olin katsellut kartasta, että matkalla Rajavuorelle, on matkan varrella levähdyspaikka sopivan matkan päässä. Tähtäsin sinne.


Pääsin niin laakealle alueelle, eikä ristinsielua ollut missään. Paikoitellen pilkahteli lumen alta pitkospuut, eli oikealla reitillä olin. Alussa näkyi paljonkin jalanjälkiä, mutta pikkuhiljaa ne kummasti vähenivät... Olivatko ihmiset kääntyneet takaisin näin aikaisessa vaiheessa? Sitten alkoi ilmestyä lumikengän jälkiä. Matka eteni hiljakseltaan, koska pysähdyin koko ajan katselemaan kasveja, joita pilkahteli lumen alta. Kevät tekee tuloaan!




Kivi- ja Levalammen tekojärven suunnalla näkyi pari hiihtäjää kaukana. Välillä katosi luminkenkienkin jäljet, mietin olenkohan vielä oikealla polulla? Välillä oli sametin sileää lunta, jota jäin vain ihastelemaan. Välillä pysähdyin kuuntelemaan kurkia, jotka olivat hieman kauempana. Lopulta liittyi polulleni myös moottorikelkan ja jonkin sorttisen motocrosspyörän jäljet.



Saavuin piskuiseen mäntymetsikköön, jossa oli yksi penkki. Mietin että onkohan tämä se levähdyspaikka? Olin kuvitellut sen toisenlaiseksi, ikäänkuin siellä olisi myös pöytä. Mutta tässä nyt oli vain penkki. Mutta penkki kelpaisi myös oikein hyvin! Ihastelin mäntyplänttiä, josta oli suurin osa lumesta jo sulanut. Katselin mäntyjen latvoja ja korvissa vain humisi, kun oli niin hiljaista. Jos olisi ollut teltta mukana, olisin voinut jäädä tähän yöksi. Oli niin ihanan hiljaista ja rauhallista.




En ollut mielestäni kävellyt kovin pitkästi, joten päätin vielä jatkaa matkaa. En kävellyt kuin muutamia satoja metrejä ja mietin, että jos tämä oli se levähdyspaikka, kuinka pitkälle jaksaisin vielä kävellä ennenkuin tulee seuraava välietappi? Sitä ei ollut kartassa mainittu. Kelkkauralla oli pieni reikä, josta näkyi vettä. En tiennyt enää olenko edes pitkospuu reitillä, eikä nyt aikomuksena ollut tippua suohon, jos siihen tähän vuoden aikaan voi edes tippua. Joten sain hyvän tekosyyn kääntyä takaisin.



Jäin levähdyspaikalle ja join siinä kaakaoni. Koiralle yritin tarjota vettä, mutta oli niin paljon kaikkea muuta kiinnostavaa, että nyt mentiin vain lumilinjalla. Tänne pitäisi tulla uudestaan sulan maan aikaan. Epäilin, että oikea levähdyspaikka oli vielä edessäpäin.


Paluumatkalla lähdin seuraamaan kelkan jälkiä, koska siinä näkyi myös jonkun toisen kengän jäljet. Mutta koska se lähti kulkemaan koko ajan sivummalle menomatkan reitistä, oikaisin takaisin vanhalle ja tutulle polulle. Matkalla autolle tuli 5 hengen ulkomaalaisporukka vastaan, he vähän pelkäsivät koiraa, heillä oli patongit ja muut eväät mukana ja hetken päästä kuuluikin auton parkkipaikalle halojen hakkaamista. Matkaa kertyi levähdyspaikalle suuntaansa n. 2,5 km. Helposti olisi jaksanut kävellä pidemmästikin, mutta seuraavalla kerralla sitten uskaltaudun vähän pidemmälle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti