torstai 27. lokakuuta 2016

Varhainen kevät Nizzassa 03/2013

Sain eräänä talvisena päivänä puhelinsoiton ystävältäni. Hän ilmoitti, että hänellä on matkakuume, saisiko hän mahdollisesti minusta seuraa? Eihän siinä kerennyt kissaa sanoa, kun ilmoitin että tottakai lähden! Milloin ja minne lähdetään? Ajattelimme pidennettyä viikonloppua Euroopassa. Vanhempani olivat olleet Nizzassa jokunen aika aikaisemmin ja he olivat paikkaa suositelleet, joten kohde oli tuoreessa muistissa. Lopulta päätimme lähteä sinne 4 yöksi. Menomatkalla lensimme Kööpenhaminan ja Zurichin kautta Nizzaan. Zürichissä ihastelimme Sveitsin alppimaisemia yläilmoista käsin ja ihastelimme lentokentän suklaapuotia. Normaalisti Nizzaan lentää suoralla lennolla n. 3 ½ tunnissa.



Meitä jännitti kovasti Nizzan sää, oli maaliskuu ja luvattu +8 / +14 astetta lämmintä mutta epävakaista/aurinkoista säätä, joten pakkaaminen tuotti haasteita: Mikähän vaatetus olisi sopiva, jottei se olisi liian paksua tai liian kevyttä? Pieleen menneistä vaatevalinnoista voitte lukea "Vaatevalinnat Nizzaan 03/2013"

Tulimme paikallisbussilla (nro 98) lentokentältä keskustaan (6 km lentokentältä), bussimatka maksoi 4 euroa suunta. Olin katsonut valmiiksi paikan jossa jäisimme pois, mutta bussi vain jatkoi ja jatkoi, joten meille tuli vähän pidempi kävelymatka hotellille. Hyppäsimme Massenan aukiolla pois, koska siitä osasin suunnistaa hotellille. Saatiin kävellä takaisin päin laahustaen matkalaukkuinemme noin puolisen tuntia.



Majoituimme vaatimattomassa hotellissa ydinkeskustan ulkopuolella, nimeä en satu muistamaan, se oli ok huoneistohotelli vaikka kadun äänet kuuluivatkin tosi hyvin sisälle. Nizzassa täytyy maksaa majoitusvero uloskirjautumisen yhteydessä, meillä se oli n. 8 € luokkaa. Yritimme ensimmäisenä päivänä vuokrata polkupyörää, mutta emme osanneet käyttää sitä maksuautomaattia/koko systeemiä, joten totesimme pitkän ja sitkeän yrittämisen jälkeen että pitäkää polkupyöränne!


Olimme ripeitä ja näimme Nizzan kaikki pakolliset nähtävyydet jo ensimmäisenä päivänä. Nizza on sopivan kokoinen kaupunki ja kaikki nähtävyydet ovat niin lyhyen matkan päässä toisistaan, että ne ehtii nähdä lyhyessäkin ajassa. Nizzan ehkä tunnetuin maamerkki on kävelybulevardi Promenade des Anglais.






Tällä rannalla on isoja pyöreitä kiviä. Menin joka aamu rannalle istumaan tuulen suojaan, siinä oli ihanan lämmintä kun aurinko paistoi, silloin tuntui tosi kesäiseltä.




Koska olimme käyneet nähtävyydet jo läpi, jäi meille paljon aikaa ihan pelkkään chillailuun. Istuimme ja paistattelimme päivää tunnelmallisissa ranskalaisissa kahviloissa ja vain katsottiin kaupungin vilinää. Kaupunki oli tähän aikaan vuodesta lähes turistiton, joten paikallista elämää näki aidosti. Eräästä kahvilasta löysin Flan nimisen leivoksen josta pidin todella paljon. Se oli juustokakun näköinen mutta pannukakun makuinen. 3 Gelato jäätelöpalloakin oli tietenkin pakko syödä! (5,00 € yhteensä), söin siis leivoksen ja jäätelöt eri kerralla...


Meillä oli epäonnea ravintolan etsinnän kanssa joka ilta. Metsästimme ravintoloita varmaan tunnin verran: ensimmäisenä iltana löysimme yhden ravintolan (Barracuda), jossa olimme ainoat asiakkaat. Tilasimme ruokaa jonka vadelmakastike olikin loppu, henkilökunta lähti sitä kaupasta hakemaan. Kun ikuisuuden jälkeen saimme vihdoin ruokamme, saimme sen sittenkin appelsiinikastikkeen kera ja koko ruoka-annos oli kylmää. Tämä annos maksoi hurjat 26,00 € veden kanssa (saimme sentään alennusta tämän kaiken jälkeen), jos Gordon Ramsay olisi ollut paikalla... ;) Itse otin tämän episodin huumorilla.

Toisena iltana löysimme Meksikolaisen ravintolan ja paikka oli viihtyisä ja ruoka kohtuullisen hyvää (ruoka-annos 13,00 €). Kolmantena iltana löysimme itsemme pizzeriasta, jossa henkilökunta ei osannut sanaakaan englantia emmekä me ranskaa. Tämä oli ensimmäinen ja viimeinen kerta reissun aikana, kun meitä ei ymmärretty, muuten pärjäsimme joka paikassa englannin kielellä. Meillä sattui paikassa kuitenkin pieni tuuri, eräs pariskunta tarkasteli aikansa minun ja ystäväni sekä tarjoilijan epätoivoista kommunikaatiota. Viereisen pöydän mies kysyi lopulta meiltä, että mistä olemme kotoisin, vastasin että Suomesta. Hän oli Ruotsista ja kysyi, että satummeko puhumaan ruotsia, jatkoimme ruotsiksi ja hän kertoi osaavansa ranskaa ja voisi tehdä meille tilauksen, sillä listassa luki pelkät pizzojen nimet eikä lainkaan mitä ne sisälsivät. Miehen toimiessa tulkkina saimme lopulta pizzamme (9,00 €). Tämä tilanne on jäänyt minulle vahvasti mieleen, sillä hän kertoi tietävänsä asuinalueeni ja kertoi, että suomenruotsalaiset suomessa osaavat ruotsin kieliopin huomattavasti paremmin kuin itse riikinruotsalaiset. Tämä oli itselleni hyvin hämmentävä ja uusi tieto, mutta otin sen kohteliaisuutena vastaan (vaikkei hän minua tarkoittanutkaan).

Lopulta viimeisenä iltana, löysimme RAVINTOLAKADUN!! Jestas kuinka huvittuneita olimme, miten voi olla niin tyypillistä, että kierrämme joka ilta kortteleita ympäri etsien yhtä ainoaa ravintolaa ja aina olimme missanneet juuri tämän kadun, jossa niitä ravintoloita olisi ollut. Tuskin kukaan muu kävelee yhtä vinoon kuin me, mutta tiedoksi että Nizzassa on myös ravintolakatu... Siellä söimme sitten tuliuunissa valmistettua Italialaista pizzaa. Pizza maksoi 12,50 € ja pieni olut 4,00 € viinit olivat mielestäni ravintoloissa kalliin puoleisia, kaupoissa n. 2,00 € ylöspäin.

Ravintolakatu sijaitsi suht lähellä Place Massenan keskusaukiota, josta lähti myös ostoskatu, jonka varrella oli paljon mukavia kauppoja, shoppailtavaa kyllä löytyy. Itse löysin erään Italialaisen vaatekaupan (olisiko ollut LB niminen paikka?), josta löytyi mekkoja (15,00 €) ja vaatteita todella edullisesti. Eräässä ostoskeskuksessa (Nice Toile) oli myös Maisons Du Monde niminen sisustuskauppa, se oli mielestäni myös edullinen ja aivan ihana! Siellä myytiin kaikkea ranskalaista maalaisromanttista.


Tottakai ohjelmaan kuului myös kiivetä linnakukkulan päälle, josta avautui kauniit maisemat yli Nizzan kaupungin, rantabulevardin, meren ja Alppien. Linnakukkulan toisella puolella on Nizzan satama. Nizzassa oli myös tosi viehättävä "Cours Saleya tori ja vanhakaupunki" <-- kuvia voitte kurkata oheisen linkin takaa (erillinen postaus).




Sää oli sateinen juuri sinä päivänä kun matkustimme Monacoon (kerron siitä seuraavassa postauksessa). Muuten sää oli aurinkoinen höystettynä kylmällä tuulella (ihanan lämmin jos ei tuullut). Vaikka asteita oli olevinaan vähän (joinakin päivinä auringossa +20), oli aurinko jo tähän aikaan vuodesta yllättävän vahva. 4 yötä oli sopiva aika Nizzaan ja lähiympäristöön. Kaupunki oli siisti, ei tarvinnut pelätä iltaisin ja kaikki olivat tosi ystävällisiä.



Voin suositella Nizzaa. Nizzassa välittyy ihana aito ranskalainen tunnelma, rakennuksissa, kielessä, kulttuurissa. Kun on Nizzassa, tuntee olevansa ranskassa. Nizza on sopivan kokoinen kaupunki, jonka päänähtävyydet ehtii halutessaan nähdä jopa päivässä. Sieltä saa sekä ranta- että kaupunkilomaa, shoppailla saa myös jos niin tahtoo. Koska päänähtävyydet ovat koko ajan läsnä, saa keskittyä vain oleskeluun ja kahviloissa istuskeluun. Lähellä ovat myös Cannesin kaupunki ja Monaco, eikä Italian rajakaan ole kaukana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti