maanantai 14. syyskuuta 2015

Israel

Israelista en ole kertomassa matkakertomusta, koska sellaista ei luonnollisesti ole, sillä olin vasta 1-vuotias kun kävin Eilatissa. Se olisi suuri ihme jos sattuisin niin varhaisilta vuosilta mitään muistamaan. Kuulema olen matkannut m.m synagogaan, jerusalemiin, kuolleeseen mereen, itku muurille. Muistikuvat ovat siis ehh, olemattomat. Miksi sitten kirjoitan Israelista? En ehkä itsekään tiedä, mutta uskon osasyyn olevan tehonnut Israel markkinointi. Olen viime viikkoina kuullut jatkuvasti radiosta Israelin mainoksia, lehdissä näen Israelin mainoksia, joten alkoi kohde hieman kiinnostamaan!

Israelissa on aurinkoa, lämpöä, rantaa, historiaa/nähtävyyksiä, merenalaista elämää, aavikkoa, delfiinejä, kaupunkia ja shoppailua. Juuri näillä seuduilla Egypti/Israel on maailman mahtavimpia sukelluspaikkoja! Mielenkiintoista! Aika mukavan kuuloinen rantakohde. Etenkin Tel Aviv, jonne pääsee Finnairilla suoraan, on ranta sekä kaupunkielämää (shoppailua ja yöelämää) samassa. Olen kuullut että Tel Aviv on aika monipuolinen ja omaan suuhuni epäsopiva sana: "trendikäs" kohde. Eilat taas monipuolinen rantalomakohde, jonne pääsee myös suoraan Finnairilla.


Itselläni on sellainen mielikuva, että Israeliin ei oltaisi muutama vuosi takaperin lainkaan järjestetty matkoja levottomuuksien takia, mutta että nyt sinne taas uskalletaan viedä porukkaa. Ei ole lainkaan tavatonta, että kaduilla on aseistettuja vartijoita/sotilaita takaamassa turvallisuutta, tätä esiintyi kuulema jo vuosikymmeniä sitten.

Tiedän, että Israel jakaa mielipiteet, on niitä jotka sinne uskaltavat matkustaa ja sitten on niitä, jotka eivät mistään hinnasta matkustaisi sinne. Itse voisin teoriassa kyllä käydä siellä, mutta en lähitulevaisuudessa vielä. Saattaisin harkita lähtemistä jos joku yllyttäisi lähtemään mukaan. Pikku linnut lauloivat myös, että Eilatista käsin kannattaisi käydä myös Jordaniassa! Oi aavikot ja jeeppisafarit :)

Mutta mikä itseäni kuitenkin kiinnostaisi Israelissa olisi etenkin aavikot, kauniin näköiset maisemat, mielenkiintoiset nähtävyydet, monipuolisuus sekä snorklausvedet. Snorklausvedet houkuttelevat punaisessa meressä, kuolleessa meressä taitaapi olla aikamoisen suolaista menoa. Israel ei mielestäni ole kuitenkaan sellainen kohde, joka tulisi ensimmäisenä mieleen matkaa suunniteltaessa. Se voisi olla mukavaa vaihtelua, onhan lentoaika tänne vain vajaa 5 tuntia. Uskon että Israel saattaisi olla vaikuttava ja mielenkiintoinen kohde. Onko joku käynyt? Mitä olette tykänneet? Ehkei täällä ole yhtä suurta vatsatauti riskiä toisin kuin Egyptissä?

Tästä tuli hieman tällainen ihmettelevä Israel postaus, jossa ei ollut juurikaan päätä eikä häntää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti