torstai 28. toukokuuta 2015

Luontomatkailua

Läheiseni saivat sivusta seurata kuluneen kuukauden aikana kuinka innostuin nollasta sataan mökkikuumeen kanssa. Olin mielessäni jo pakkaamassa muuttokuormaa mökille (lautapelejä, villasukkia, uimapatja, luontokirja, kynttilöitä, taskulamppu, koirien pelastusliivit, räsymatto, tuuletin, pyyhkeet ja lakanat, kertakäyttöastiat, kumisaappaat, kiikarit, peitot ja tyynyt, tikkataulun, pöytäliina, mäntysuopaa, ämpäreitä, erittäin hieno suomalainen shampoo saunaan, villahuovat).

Koirien kanssa mökkitonteilla jo aiemmin 2010

Haaveilin sähköttömästä mökistä jossa saisi elää alkeellisesti, siellä olisi myös puuhella, oma laavu ja nuotiopaikka jossa saisin istua tuntikausia ja vain tuijotella nuotiota. Haaveilin järvestä, hiljaisuudesta ja ympäröivästä luonnosta. Huoh, kuulostaahan se edelleenkin ihanalta.

Ajatukset oli siis hyvin pitkällä! Kävimme jo mieheni katsomassa unelmieni mökkiä, mutta koska se ei vienyt mieheni sydäntä, oli pakko myöntää itselleenkin rehellisesti, että nyt jarrua päälle ja tulet nyt vain kiltisti alas sieltä pilvilinnojen päältä. Päätettiin että mökki hankitaan kyllä jonain päivänä, muttei vielä. Luotan siihen, että se molempien unelmien mökki tulee vielä eteen tulevaisuudessa! Sitä ennen pitää vielä mennä ja matkustaa. Vaikka mökkielämä ja matkustaminen ei ole toisiaan pois sulkevia, tuli kuitenkin eteen valinta: haluanko viettää enemmän aikaa lomalla mökillä vai maailmalla? Valitsin jälkimmäisen.

Luonnon armoilla (ei kyseinen mökki)

Vaikka olin itsekin hieman helpottunut siitä, että en joutunut luopumaan matkustus harrastuksestani ja sitoutumaan niin isoon hankitaan, oli se kuitenkin pieni käännekohta elämässäni, sain nimittäin suuren oivalluksen. Ymmärsin, että vaikkei jokin haave toteutuisikaan, niin asian voi kiertää ja etsiä korvaavia vaihtoehtoja. Koska kaipuu luonnon rauhaan on kuitenkin olemassa, voimme vuokrata tarvittaessa mökin ja lähteä patikoimaan luontoon.

Kun mökkiä ei ole, voin nyt yhdistää monta asiaa jotka ovat minulle tärkeitä. Voin matkustaa, olla koirieni ja mieheni kanssa, nauttia luonnosta,  patikoida ja mikä parasta, voin tehdä näitä jopa samaan aikaan ja missä päin maailmaa tahansa. Mikä täydellinen yhdistelmä! Ei ole kohteesta riippuvaista. Vaikka nämä asiat ovat olleet elämässäni koko ajan tähänkin asti, päässäni syttyi mökkikuumeen seurauksena oikea hehkulamppu, tätä minä haluan entistä enemmän! Minähän lähden sinne luontoon, tästä heräsi uusi kipinä elämään.


Tajusin, että olen aiemmin käyttänyt 5 vuotta käymällä rantakohteissa, seuraavat 5 vuotta kaupunkikohteissa ja nyt on katse (ja sydän) suuntautunut luontokohteisiin. Karkeasti laskettuna vietän keskimäärin noin 50 viikkoa vuodessa kotimaassa, joten katseen saa mieluusti suunnata myös tänne. Suomihan on luontomatkailua parhaimillaan! Nyt kun kesäkin on ovella, tulee ottaa kaikki ilo irti Suomen kauniista kesäisestä luonnosta. Meillä on paljon mahtavia retkikohteita, erämaita, vaellusreittejä ja kansallispuistoja Suomessa.

Kuten olen ehkä jo maininnut, en ole mikään suurkaupunki-ihminen. Viihdyn enemmän luonnon rauhassa ja hiljaisuudessa. Kerroin jo aiemmin, kuinka Färsaaret oli mieleiseni kohde, koska pidin sen luonnosta niin hirmuisesti. Yksinkertaista ja karua, vähän niinkuin minäkin ;)

Vaikka Suomi on pieni maa, on meillä täällä kuitenkin tosi vaihteleva luonto. On Suomen Lappi, Pohjanmaan lakeus (ystäväni tulivat Keski-Suomesta ensimmäistä kertaa Pohjanmaalle ja ihmettelivät suureen ääneen sitä, kuinka litteää täällä on! Tämä on itselleni ollut aivan täysin itsestään selvää, enkä ole ikinä nähnyt siinä mitään kummallista!), lisäksi Turun kaunis saaristo, kesäkaupunki Hanko, sekä Keski ja Itä-Suomen kauniin kauniit järvimaisemat! Suuri osa Suomesta on itsellenikin täysin vierasta maata. Täälläkin riittäisi ihan hirveästi nähtävää! Suomi ja Suomen luonto ovat monelle Suomalaiselle kovin itsestäänselviä. Me emme edes tajua kuinka hienoa täällä on, Suomi on monelle ulkomaalaiselle todella eksoottinen kohde.





Lappi on ehdottomasti itselleni kaikkein lähimpänä sydäntä. Rakastan Suomen Lappia, olisin valmis matkustamaan sinne vuoden ympäri, jokaisena vuoden aikana. Lappiin on päästävä ainakin kerran vuodessa, Lapin luonto on omasta mielestäni Suomen kauneinta. Tänäkään kesänä emme unohda pohjoista, vaan auton nokka suunnistaa sinne tänäkin vuonna.





Vaikka Lapissa on tullut käytyä, on sielläkin ihan mahdottomasti sellaista, mitä silmäni eivät ole vielä nähneet. Voisin pohjoisessa viettää tarvittaessa vaikka koko kesälomani, tähän tyttöön on vaan kyllä aikoinaan Lapin hulluus iskenyt. Lapissa on kaunista luontoa, rauhallista, hiljaisuutta ja ihania poroja! Onneksi taloudessa on myös Suomen Lapinkoira :D Lappalaiset ihmisetkin ovat ihanan leppoisia, aitoja ja maanläheisiä ihmisiä, ihailen!



Pari kesää sitten, tein siskoni kanssa roadtripin Rovaniemelle ja nukuimme yömme ulkona. Hän on eräopas, joten olin aivan haltioissani siitä, kuinka helposti voi luonnon armoilla elää. Itse olen kuitenkin vasta lasten kengissä, mutta yritän itsekin oppia. Tästähän tämä harrastaminen alkaa! Sitten pakkaan mukaan trangian, teltan, puukon ja mitä kaikkea muuta ja voimme kesällä pakata koirat mukaan autoon ja lähteä viikonlopuksikin vain johonkin päin Suomea patikoimaan!





Rovaniemellä käydessämme, kävimme muun muassa myös Kaihuanvaarassa patikoimassa, hirvikin liikuskeli ihan meidän lähellä, nautin niin paljon!




Nyt kun olen löytänyt oman juttuni joka on niin kolahtanut, tämä ei jää kuitenkaan vielä tähän. Haluan siis ehdottomasti tutustua ulkomaan matkoillanikin luontoon ja muiden maiden patikkareitistöihin. On aika siirtyä kaupunkien ulkopuolelle ja liikkumaan kauniiseen luontoon. Odotettavissa on siis paljon m-a-i-s-e-m-i-a! Pientä esimakua sain jo Puolassa, siitä tulen myöhemmin kertomaan. Mutta aloitetaan retkeily tänä kesänä kauniista Suomesta (ja vähän muualtakin!) ja yhdistellään ulkomaan matkoilla sitten kansallispuistoja ja muita ihania paikkoja! Näistä lisää seuraavalla kerralla! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti