maanantai 13. huhtikuuta 2015

Koirien kanssa Suomen rajojen ulkopuolelle?

Nyt olen saanut päähäni, että meidän koirat voisi matkustaa yhdessä meidän kanssa pohjoismaissa. Lentokoneen ruumaan en ikipäivänä pystyisi koiria laittaa. Murehtisin niiden puolesta itseni hengiltä. Mutta autolla, laivalla ja junalla...

VR kuljettaa (tyhjä vaunu)

Meillä tosiaan on kolme koiraa. Tadaa. Yksi rotukoira ja kaksi sekarotuista. Rotukoiralla on siru, mutta seropeilla ei. Ne pitäisi ensin hankkia. Paljonko ne maksaa? Saako ne heti eläinlääkäri käynnillä vai onko siinä jokin "rekisteröitymisaika"?

Koirilla pitäisi olla passitkin. Niitä ei ole kenelläkään. Paljonko ne sitten maksaa? Nekin saa varmaan myös "take away" eläinlääkäristä?

Entäs sitten ne rokotukset? Osa rokotuksista on voimassa ja osa taas ei.

Sain idean, että lähdettäisiin extempore Oulu-Tornio akselille ja jos saataisiin näin lyhyellä varoitusajalla (muutama viikko?) koirille luvat kuntoon, niin päästäisiin myös Ruotsin puolella käymään. Voi olla että menee aivan liian tiukille.

Viimeistään kesällä olisi tarkoitus hommata koirille passit ja sirut, sillä jonkunmoista Ruotsin läpi Norjaan reissua on suunnitteilla ja miksipä ei voisi ottaa koiratkin mukaan kun autolla kerta matkustetaan.

Meidän koirien matkustus halukkuudesta, löytyy ihan laidasta laitaan. Yksi rakastaa matkustamista yli kaiken, toinen viihdyttää itseään haukkumalla kaikelle mikä liikkuu ulkopuolella (rasittavaa), ja kolmas ei ole kovin innokas reissaaja, tärinätäti joka ei vaan meinaa rentoutua.

Kuva varmaan kertoo, kuka löytyy minkäkin roolin takaa.

2011

 Näin leppoisasti sujuu joiltakin automatkustus:





Nämä ajat tosin on jo takanapäin, sillä kun saatiin vaihdettua auto, saatiin samalla toimiva koiraverkko joka pitää koirat takaluukussa, niin ei pääse tämä tyyppi enää sieltä karkailemaan matkustamon puolelle.

Olen yrittänyt itse etsiä hirmuisesti tietoa koirien kanssa matkustamisesta, mutta käytännöt nähtävästi vaihtelevat riippuen siitä mihin maahan matkustaa? Mitkä on siis ne perus hommat jotka pitää olla kunnossa, että ylipäänsä pääsee rajojen toiselle puolelle? Jos lasketaan nyt näin alkujaiseksi vain Ruotsi, Norja, (Tanska) ?

Entä matolääkitykset? Eläinlääkärikäynnit ennen/jälkeen matkan?

On kyllä parasta jos saisimme loputkin perheenjäsenet, eli koiramme mukaan autoreissuillemme, myös ulkomaille.



Päivitys! Vastaukset saatu askarruttaviin kysymyksiin! Yritän nyt koota toivottavasti helposti ymmärrettävää tietoa koiran kanssa matkustamisesta ulkomaille.

Otin itseäni niskasta kiinni ja soitin tänään eläinlääkäriin ja tiedustelin yllä olevia kysymyksiä. Saatuani helposti ymmärrettävät vastaukset, ymmärsin ja sisäistin Eviran suositukset huomattavasti paremmin.

Meidän kohdalla on hankittava siis:

3 x passit
3 x rabies rokotusta
2 x sirua
3 x ekinokokkoosi-lääkitystä

Nämä kustantaa n. 210-220 € yhteensä, hintaerittelyä en tiedä.
(hinta ilman ekinokkokoosi lääkitystä).
Passit, rokotukset ja sirut saa kaikille yhdellä ja samalla ELL käynnillä.
Ekinokko haetaan vasta lähempänä matkan ajankohtaa.

Aletaanpas nyt sitten selittelemään, jotta muutkin mahdollisesti kiinnostuneet ymmärtävät. Minun lohdutukseni, eläinlääkärin työntekijäkin myönsi, että nämä ovat monimutkaisia, asetukset muuttuvat aina silloin tällöin (viimeksi ihan muutaman kuukauden sisällä) ja ovat aina hieman erilaisia riippuen siitä mistä maasta on kyse. Vaikka meidän koirilla on tällä hetkellä voimassaolevat rabies rokotteet, niin ne on otettava uudestaan koska koira on oltava tunnistusmerkitty ennen rabies rokotetta.

Mitään extempore reissua ei ole tulossa, sillä Rabies rokote on oltava voimassa vähintään 21 vrk ennen matkalle lähtöä. Heidän onnekseen, joilla on rotukoira, valmiit sirut ja rokotukset kunnossa, tulee vain hankkia passi sekä mahdollisesti ekinokokkoosi lääkitys riippuen siitä mihin on menossa ja mistä tulossa. Samoin meidän, kun ja jos passit ja sirut hankitaan, niin seuraava reissu onnistuukin pelkällä ekonokki (en tiedä miten noin hankala sana oikeasti kirjoitetaan) lääkityksellä, on siis jonkin sorttinen matolääke.

Muistilista siitä mitä kuuluu "peruspakettiin":
  • Tunnistusmerkintä (mikrosiru)
  • Passi, jossa on tiedot eläimestä ja omistajasta, tunnistusmerkinnästä, rokotuksista, mahdollisesta ekinokokkoosilääkityksestä sekä raivotautivasta-aineiden määrityksestä. 
  • Voimassaoleva raivotautirokotus
    • Otettava vähintään 21 vrk ennen matkalle lähtöä 
Tarvittaessa:
  • Ekinokkoosilääkitys
    • Lääkitään viimeistään viimeisessä maassa ennen rajanylitystä Suomeen
    • Voidaan lääkitä ulkomailla 1-5 vrk ennen Suomeen paluuta
    • Vaihtoehtoisesti, noudattaa 28 vrk sääntöä ja antaa 2 krt ennen matkaa Suomessa ja 1 krt matkan jälkeen, jolloin ei tarvitse käydä ulkomailla eläinlääkärissä.
"28 vrk:n sääntö, eli koiralle annetaan heisimatolääkitys kaksi kertaa täällä Suomessa ennen matkalle lähtöä korkeintaan 28 vrk:n välein ja vielä kerran Suomeen paluun jälkeen enintään 28 vrk edellisestä lääkityksestä. Eläinlääkäri antaa koiralle kaikki lääkkeet." Usein kysyttyä: Ekinokokki 

Matkalla Norjaan ja/tai Ruotsiin:

Yllä oleva "peruspaketti" + jos matkustaa Suomesta pelkästään Ruotsiin tai Norjaan (suora yhteys, ilman välimaata), ei vaadita erikseen maahan saapuessa ekinokokki lääkitystä. Jos matkustaa Ruotsin kautta Norjaan, vaaditaan lääkitys, mutta vain koirilta.

Kotiin Norjasta ja/tai Ruotsista:

Yllä oleva "peruspaketti" + Ekinokokki lääkitystä ei tarvitse, jos matkustaa Norjasta suoraan Suomeen. Mutta vaaditaan kun tullaan Ruotsista tai Ruotsin kautta Suomeen.

Muut maat:

Koska en ole perehtynyt meidän tapauksessa, muutakun Ruotsin ja Norjaan, pyydän että perehdytte (tarvittaessa/halutessanne) Eviran sivuihin, koskien eläinten tuontia ja vientiä, sillä on niin monta poikkeusta, mikä vienti/tuonti koskee mitäkin maata. Esimerkiksi Vienti muihin EU-maihin / Tuonti EU-maasta Suomeen tai samaisilta Eviran sivuilta tiedot myös viennistä ja tuonnista EU:n ulkopuolelle/ulkopuolelta.

Nämä tuntuu hyvin sekavilta... Mutta on hyvä ottaa selvää. Oli siis todella sekavaa, kovan työn takana tajuta nämä hommat! Tämän monimutkaisen perehtymisen jälkeen tuntuisi huomattavasti helpommalta vaihtoehdolta jättää vain koirat hoitoon (tai sitten vaan hoitaa homma loppuun, kun kerta näin paljon saanut tietoa aiheesta). Mutta kuten totesin, kun nämä kerran hankkii, ne sitten onkin tulevia reissuja varten jo valmiina ja saa vaan hakea eläinlääkäristä ekinokko-kuurin.
Mutta jää nähtäväksi mitä keksitään!

Saikohan näistä selityksistä mitään selvää? Vai onko joku vielä yhtä hämmentyneenä, kuin minä eilen :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti