maanantai 16. maaliskuuta 2015

Espanja, Calahonda 03/2015 osa1.

Hola! Buenas tardesta vaan kaikille! Täällä taas!

Viikko vierähti Espanjassa, aurinkorannikolla, paikassa nimeltä Sitio de Calahonda. Itse koen paikan olevan kylä, mutta taitaa se Espanjan mittakaavassa ihan kaupunki olla. Hiljainen ja rauhallinen sellainen. Calahonda sijaitsee siis Fuengirolan ja Marbellan puolessa välissä, matkaa Malagasta on n. 40 minuutin ajomatkan verran.

No, no... Aloitetaanpa kuitenkin ihan alusta tämä matkapäiväkirja tarina. Varasimme syksyllä heti häiden jälkeen pelkät lennot Malagaan Norwegianin kautta, majapaikka meillä on ollut siellä vuodesta 1999. Lennot maksoi kahdelta meno-paluu Helsingistä Malagaan yhteensä 417 €, sisältäen molemmille ruumaan menevät matkatavarat... (ilman niitä olisi matka ollut 88 € halvempi) Matkatavaroihin palaan ihan silmän räpäyksessä!




Ennen reissulle lähtöä, vietiin koirat hoitoon. Itse olin sen illan hyppyyllä, joten kun tulin kotiin, tuli vähän surku olo. Tuntui siltä kun olisin tullut Tsernobyliin, tai niin sen ainakin koin. Kaikki lelut ja luut olivat hujan hajan pitkin taloa juuri niissä paikoissa mihin koirat ne oli sattunut ennen lähtöään jättämään ja talo oli aivan tyhjä ja hiljainen, aivan kuollutta, ei liikettä eikä kolmen koiran tassujen rapinaa lattialla. Ihan kauhea kotiinpaluu, ei siinä että mieheni seura olisi ollut kuollutta ja kauheaa mutta ehkä tiedätte mitä tarkoitan. Meillä meni kummallakin ilta ja aamurutiinit ihan sekaisin, kun jäi koirien lenkittämiset ihan välistä. "A home without a dog is just a house" No, tämä on väistämätöntä jos meinaa reissun päälle lähteä ja ajattelin sen niin, että koiratkin lähtivät talvilomalle, heillä on kuitenkin parhaimmat ja luotettavimmat hoitajat joiden seurassa viihtyvät paremmin kuin hyvin. Nyt ei ole kuitenkaan tarkoitus kirjoittaa tuhat sivua koirista, vaan homma menee eteenpäin.


Aivan ihanat kiikkustuolit Vaasan lentokentällä


Useimmiten kun olen lentänyt Helsingistä, olen jostain syystä mennyt alas joko autolla tai junalla. Harvemmin lentäen, silloin kun olen lentänyt, varaus on ollut kokonaisuudessaan Vaasa - X määränpää. Nyt olin varannut Norwegianin lennot Helsingistä ja pelkät lennot Vaasa-Helsinki-Vaasa. Lentomme lähti Vaasasta 17.50 ja oli perillä Helsingissä 18.30, Malagan kone lähti 20.00. Paluulentomme oli tarkoitus olla Helsingissä 19.20 ja Vaasan lento lähti 20.15.

Ajattelin et vitsi kuinka huippua kun on noin lyhyt vaihtoaika, saadaan vaan pyöriä hetken ja vaihtaa sitten lentokonetta. Kröhöm. Amatööri virhe! Olimme vielä töissä samana päivänä kun oli tarkoitus lähteä reissuun (tosi kiva ja kätevää muuten lähteä ilta koneella!), samaisena aamuna yhtäkkiä välähti että mitenköhän nuo ruumaan menevät laukut nyt chekataankaan (Helsinkiin vai suoraan Malagaan) kun itsemme voidaan chekata sisään netissä. Laitoin pikku aivoni töihin ja totesin että voi ei kamalaa että meillähän on kaksi erillistä varausta ja kaksi erillistä lentoyhtiötä, että mitä ihmettä olen oiken ajatellut! Totuus oli se, että joutuisimme *voi kun kätevää kun on niin lyhyt lentoväli* aikana hakemaan hihnalta matkalaukkumme ja chekkaamaan ne sisään uudestaan sekä tietysti tulla itsekin turvatarkastuksen kautta takaisin sisälle. Paniikki, paniikki, paniikki!

Olimme nimeomaan maksaneet siitä erikseen, että saisimme tavarat ruumaan. Pikku aivot joutuivat taas töihin, mitäs nyt? Meille sattui säkä kun matkustimme vanhempieni kanssa, he olivat jo lähteneet edeltä Finnairilla ja isälläni oli matkassa vain hellunen pieni matkalaukku. Ratkaisimme tämän pulman niin, että pakkasimmekin vain yhden yhteisen ruumaan menevän matkalaukun mukaan sekä itsellemme omat cabin laukut. Mennessä kerkesimme hyvin saada matkalaukkumme, (koneesta ulos-laukku hihnalta-check in-turvatarkastus-terminaalissa takaisin vain 20min!) mutta paluumatkalla tekisi tiukkaa. Emme millään kerkeäisi. Isäni tuo ison matkalaukkumme kotiin heidän Finnairin paluulennollaan ja me lopulta tulimme kotiin vain käsimatkatavaroiden kanssa. Huh. Loppu hyvin kaikki hyvin.

Uudet munakotelot kentällä

Muistakaa kanssa matkustajat, että Helsinki-Vantaan lentokentällä on turvatarkastus myös vasemman käytävän päässä sekä "pääaulan" yläkerrassa (oikealla rappuset ylös) on ruuhkan aikaan myös turvatarkastus auki! Kaikki tuppaa vaan kerääntymään pääaulan tarkastukseen...

Lentomme kesti 4h 45min ja olimme n. 1 yöllä perillä majapaikassamme. Norwegian koneesta ei ole moitittavaa, oli tosi siisti ja uuden tuntuinen :) Malagan lentokentästä minulle varoiteltiin usemmasta suunnasta että laukun saaminen kestää poikkeuksetta 45minuutta. Koska saavuimme niin myöhään, ei kentällä ollut ristin sielua ja kun saavuimme laukkuhihnalle, laukkuni pyöri siinä nenäni edessä. Kerrankin näin! Yöllä ei ollut erityisen lämmin, + 12 ja hrrrrrr!




Meillä kävi ihan mieletön säkä sään suhteen! Tähän aikaan vuodesta, sää on usein epävakaista ja ei mitään kesähelteitä odotettavissa. Meillä paistoi aurinko pilvettömältä taivaalta koko lomamme aikana, asteita oli parhaimillaan +28 astetta. Lämpötila oli juuri sopiva, tarkeni kesävaatteissa, muttei ollut tukahduttavan kuuma vaan sopivan lämmin! Itse en tänä päivänä nauti enää yhtä paljoa tukahduttavan kuumasta kelistä, plääh!

Aamulla piti tutkia asuinalueen maisemia, oliko mikään muuttunut. Kaikki näytti melko samalta kuin 10 vuotta sitten, ihan kuin olisin pitkän talven jälkeen tullut kesämökille. Paikka oli chekattu ja olin jo melkeen valmis lähtemään takaisin kotiin kun oli jo niin tuttu paikka :D Pitkä viikko oli kuitenkin edessä.

Ensimmäisenä päivänä suuntasimme vuokra-autolla Puerto Banukseen, Puerto Banus on ihan Marbellan kyljessä, rikkaitten ja tunnettujen (kallis) alue, satamassa paljon ökyjahteja sekä kalliita urheiluautoja. Niin tämmöinen tavallinen tallaajakin pääsi vaan miljonäärien huudeille (enkä nähnyt siinä mitään hohtoa) :D





Ostin Puerto Banukselta loman ensimmäisen jäätelön, kaksi palloa maksoi hurjat 6 € ! Tunnin autoparkki maksoi 4,80 €. Käppäilimme Puerto Banuksen rantakatua, jolla oli kaikki merkkivaateliikkeet joihin kukkarollani ei ollut varaa eikä kiinnostusta mennä :D Mm. Emporio, Michael Kors, Louis Vuitton, Escada,Versace ja mitä muita näitä nyt on...



Terkkuja Tampereen tytöille!


Matka jatkui Marbellaan, jossa kävelimme rantakatua pitkin ja pysähdyimme kahvilaan. Oli tosi kaunis ja lämmin päivä! Pieni olut maksoi 1,80 € iso 3,5 € lasillinen sangriaa 4 €. Marbellassa olisi hiusten leikkuu maksanut 18 € ja värjäys 24/27 €. Jäin harkitsemaan, mutten ikinä mennytkään...







Olin talvella juonut aivan ylihyvää mansikkalimsaa kanariansaarilla, johon olin ihastunut ikihyviksi. Nam! Odotin reissua, pelkästään mansikkalimsan takia tosi paljon, mutta sitä ei löytynyt €roskis hypermarketista, eikä Supersol kaupasta, eikä Mercadona kaupasta, eikä pienemmistä eikä kioskeista. Olin niiiiiiin pettynyt! Me oikeasti etsittiin mansikkalimsaa mieheni kanssa kokonaisen illan. Voi sniif. Oli vain pakko jatkaa elämää ja elää ilman :) Onneksi oli sentään vakio suosikkia: mansikkamaitoa!

Vaikka aurinko paistoi päivisin lämpimästi, oli aamuisin varjossa ja illalla auringon laskettua tosi koleaa, silloin olisi tehnyt mieli heittää villasukat jalkaan.

Puisto Marbellassa

Mansikkamaitoa

Oli muuten pakko ostaa (hamstrata) hiusvärejä, koska ne maksoi tuolla vain 4 € kappale! (Garnier), ripsiväri maksoi 4,95 € eli myös puolet vähemmän kuin suomessa! 1 Litran viinipurkki maksoi halvimmillaan 0,60 €.

Sunnuntai aamuna heräsin sitten flunssaan!! Oli yskä, päänsärkyä ja vetämätön olo. Onneksi kipeä olo antoi hieman tilaa lomailulle, mutta yskä on sitkeästi mukana vielä tänäkin päivänä.




Ajoittain oli niin selkeä sää, että parvekkeeltamme nähtiin Gibraltarin sekä Afrikan rannikon, hurjaa.
Lähdimme sunnuntaina Fuengirolaan markkinoille. Olin ennen lähtöä varoittanut miestäni, että Fuengirolassa on sitten tosi paljon suomalaisia... No eipä lopulta ollutkaan, turisteja ei näkynyt, pelkkiä paikallisia vain! Markkinoilla oli kaikenlaista markkinatavaraa myytävänä, mutta ei löydetty mitään.

Tänä päivänä näytti mittari +28 astetta, onneksi tuuli hieman, joten se viilensi kivasti.


Markkinoilla

Fuengirola

Linna - Sohail


Fuengirola


Fuengirolassa kävimme käppäilemässä eräällä Linnalla, kovin paljoa muuta se kaupunki ei tarjonnutkaan, vaikkei moittimiseen mitään erityistä syytä ollut, en Fuengirolassa kyllä viikkoa jaksaisi viettää. Parasta Fuengirolassa oli ostoskeskus :D Pitihän Fuengirolastakin ostaa jäätelöä, 2 palloa maksoi nyt 4,40 €. Pistäydyimme myös sangrialla, 1 Litran kannu maksoi 5 €.





Sian jalkoja, hyi!

Appelsiini puu


Seuraavassa postauksessa kerron meidän laskettelupäivästä Sierra Nevadan vuoristossa! :)

Heippa!







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti